Metroradan varren Herttoniemi–Vuosaari-akselille sijoittuva Haaveiden kääntöraide -dokumenttielokuva seuraa vuoden ajan alkoholin ja työttömyyden kanssa painivaa miesporukkaa. Elokuvan trailereita voi katsoa Facebookissa Haaveiden kääntöraide -sivuilla.
Freelancerina toimiva elokuvaleikkaaja, -ohjaaja ja -kuvaaja Janne Koivula tutustui Herttoniemessä miesporukkaan, joka kokoontui aina samaan aikaan, samalla aukiolla metroaseman takana. Aukiolta porukka siirtyi metrolla Vuosaareen. Koivulan saatua keskusteluyhteyden tähän joukkoon ja sen kolmeen alkoholin ja työttömyyden kanssa painivaan mieheen, Tapioon, 57, Toniin, 42 ja Aksaan, 60, syntyi luottamus ja ajatus dokumentin kuvaamisesta.
– Porukasta erottui kolme vahvaa persoona ja elämäntarinaa, jotka olivat valmiita kuvauksiin. Alkoi päivittäiset metromatkat Herttoniemestä Vuosaareen kameralla seuraten, Koivula kertoo vuoden kestäneistä Haaveiden kääntöraide -dokumenttielokuvan kuvauksista.
Stereotypiat haasteena
Koivulan mukaan pääosin omakustanteisen dokumentin ohjaaminen ja kuvaaminen oli useimmiten helppoa, koska päähenkilöt eivät vierastaneet kameraa juuri ollenkaan ja kertoivat avoimesti elämästään. Dokumentissa nähdään Aksan, Tapion ja Tonin elämää ja sen ilon, epätoivon, itsetuhon sekä ystävyyden täyttämiä hetkiä Itä-Helsingin metroasemilla ja -junissa. Monen ulkopuolisen silmissä ystävykset näyttäytyvät roskasakkina, jolla ei ole erityistä ihmisarvoa.
– Aihe tuntuu olevan ”normaaleille ihmisille” liian kova pala. Ihmiset eivät halua katsoa ennakkoluulojensa taakse, vaan mieluummin pitäytyvät stereotypioissa. Tämä on vaikeuttanut myös dokumentin rahoituksen saamista. On helppo kuitata nämä miehet sanomalla ”hehän ovat vain juoppoja, oma vika, mitäs juovat”, Koivula harmittelee.
Käsikirjoitusta leikkauspöydällä
Elokuvan tuottaja ja toinen käsikirjoittaja Jari Kokko on monet kokenut dokumenttiohjaaja, -tuottaja ja elokuvien sekatyöläinen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Tapio on yksi dokumentin päähenkilöistä.
– Tulin projektiin mukaan vasta vaiheessa, jossa suurin osa materiaalia oli jo kuvattu. Materiaali oli kuvattu pitkälti intuition varassa ilman ennakkosuunnittelua, jolloin tarinan ja käsikirjoituksen luominen tapahtui tavallista enemmän leikkauspöydässä. Siinä on tietysti omat haasteensa ja rajoitteensa, mutta samalla myös mahdollisuus tietynlaiseen tuoreuteen, Kokko sanoo.
Alkoholin ja työttömyyden vuoksi dokumentin aihe on arkaluontoinen, mutta elokuvan päähenkilöt olivat avoimia ja avautuivat elämänsä kipeistäkin asioista.
– Siksi eettiset kysymykset siitä, mitä ja miten päähenkilöistä kerrotaan ovat olleet koko ajan kaiken perustana. Yhteinen toiveemme on ollut, että tämä tarina tai tarinat täytyy kertoa rehellisesti ja avoimesti. Toki eettiset kysymykset ovat voimakkaasti läsnä aina dokumenttia tehdessä – ehkä tässä tapauksessa kuitenkin tavanomaista enemmän, Kokko miettii.
Syrjäaskeleille voi luiskahtaa kuka vain
Jari Kokon mukaan elokuva on leikkauksen viimeistelyä ja lopputöitä (äänityöt ja värimäärittely) vaille valmis. Sen julkaisuajankohta ja -paikka eivät ole vielä selvillä. Sekä Koivula ja Kokko pitävät elokuvan julkaisua tärkeänä asiana – omien rahojen likoon laittaminen on siitä osoitus.
– Miesten yhteisöllisyys oli koskettavaa ja aitoa juomisesta huolimatta. Kenen tahansa elämä voi luiskahtaa kääntöraiteelle kuin huomaamatta. Jokaisen ihmisen elämä on arvokasta, oli olosuhteet millaiset tahansa. Inhimillisyys ja ihmisyys ovat aiheita, joita ohjaajana haluan tuoda esiin, Janne Koivula toteaa.
Haastattelut: Antti Honkanen
Kuvat: Haaveiden kääntöraide -työryhmä
