Kaupunki kaataa kuusia Uutelan metsässä

Hakkuita Uutelan kanavan lähellä. Kuva: Emilia Pippola

Hakkuita Uutelan kanavan lähellä. Kuva: Emilia Pippola

Uutelassa, kanavan lähistöltä, on kaadettu Helsingin kaupunkiympäristön toimesta lukuisia kuusia. Alue on kooltaan hiukan alle 0,3 hehtaaria. Kuuset kaadettiin, koska metsäsuunnittelijan arvion mukaan niiden kunto oli heikentynyt. Lisäksi maaston kuluneisuuden vuoksi metsä ei ole pystynyt uudistumaan luontaisesti.

Osassa kuusissa oli puita alaosasta lahottava juurikääpä. Se voi aiheuttaa puun arvaamattoman katkeamisen alueella, jossa kulkee useita polkuja. Kuusten tilalle istutetaan ensi keväänä uusia taimia, mäntyjä ja koivuja. Osa kaadettujen kuusten rungoista jätetään alueelle lahoamaan ja ohjaamaan kulkua poluille.

Työt liittyvät Uutelan monivuotiseen luonnonhoitosuunnitelmaan. Töitä jatketaan muuallakin Uutelassa, jossa polkujen varrella olevia vaarallisia puita kaadetaan. Puiden kunto on tutkittu etukäteen mikroporalla.

Lähivuosina tämänkaltaiset isot puunkaatotyöt vähenevät Uutelan alueella, ja töiden painopiste siirtyy esimerkiksi perinnebiotooppien säilyttämiseen tähtääviin töihin sekä pienpuuston harventamiseen suunnitelman mukaisesti. Lisäksi edistetään erillisenä hankkeena kolmen uuden luonnonsuojelualueen perustamista (Uutelan metsä, Skatanniemi ja Rudträsk).

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.