Heteniitynkentän liikunta-alueille, ulkoilureiteille ja parkkialueelle tehdään vuosien 2025–2027 aikana mittava kunnostus. Lisäksi huoltorakennus uusitaan. Varsinaiset rakennustyöt alkavat 27.10. alkavalla viikolla.
Heteniitynkentän liikunta-alueille, ulkoilureiteille ja parkkialueelle tehdään vuosien 2025–2027 aikana mittava kunnostus. Lisäksi huoltorakennus uusitaan. Varsinaiset rakennustyöt alkavat 27.10. alkavalla viikolla.
Vuosaarenlahden Ruusuniemessä sijaitsevan pienvenesataman asemakaavanmuutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.10. Pienvenesatamaa laajennettaan, koska Puotilanrannan uusi asuinalue tulee viemään laituripaikkoja Vartiokylänlahdelta.
Kaupunginhallitus kehotti yksimielisessä päätöksessään ”etsimään tavan ja paikan, jossa asukas- tai yhteisötalotoimintaa voidaan jatkaa Vuosaaressa nykyisestä tilasta luopumisen jälkeen.”
Kupunkiympäristölautakunnan lausunnon mukaan entinen kappelirakennus tulee jatkossa palvelemaan nuorisotilana.
Päiväkoti Kurkimoision esikoululapset pääsivät osallistumaan päiväkodin viereisen rakennustyömaan peruskivenmuuraukseen.
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 22.9. esittää kaupunginvaltuustolle Vuosaarenlahden pienvenesataman asemakaavan muutoksen hyväksymistä.
Puotilan venesataman alueelle suunnitellaan merellistä uutta asuinaluetta noin 2 500 asukkaalle. Asumisen lisäksi alueelle suunnitellaan muun muassa virkistysreittejä, päiväkotia, venesatamaa ja liiketiloja. Vuosaaren sillan juuressa on pienelle saarelle kaavailtu asuinkortteli, joka yhdistyisi mantereeseen silloilla.
Suurimpana uudistuksena liikuntakentälle rakennetaan tekojää, joka palvelee luistelijoita myös lauhtuvina talvina. Lisäksi liikunta-alueita ja ulkoilureittejä kunnostetaan ja parkkialuetta laajennetaan. Yleisurheilukentällä ei tehdä kunnostustöitä.
Helsingin kaupungin Kaavoituskatsaus 2025 esittelee, miten kaupunkia suunnitellaan ja mitkä kohteet ovat ajankohtaisia juuri nyt tai lähitulevaisuudessa. Artikkelissa on ajankohtaisia Vuosaaren kohteita. Koko Helsingin kaavoituskatsaus löytyy pdf:nä osoitteesta hel.fi/kaavoituskatsaus
Kaupunginhallitus päätti maanantaina 16.6. kokouksessaan esittää luonnonsuojelualuetta Mustavuoren eteläosaan ja Heteniityntien koulun asemakaavan muutosta.
Jalkapalloseura FC Viikinkien käyttämä Heteniityntien eli Hettarin tekonurmikenttä on menossa remonttiin elokuun alussa noin miltei vuodeksi. Tekonurmen alle asennetaan jäädystyslaitteisto, sillä paikalle tulee talvisin tekojäärata.
Ratkaisemattomien tontinhallintahaasteiden takia hankkeelle on alkuvuodesta 2025 päätetty etsiä uusi sijainti Vuosaaren alueelta, johon hanke voitaisiin toteuttaa. Tämä tarkoittaa uudisrakennuksen viivästymistä muutamalla vuodella.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 27.5. kokouksessaan Vuosaarenlahden pienvenesataman laajentamista. Kaavaratkaisu mahdollistaa pienvenesataman laajennuksen. Tavoitteena on lisätä alueen talvisäilytys- ja laituripaikkoja sekä mahdollistaa alueen merellisten palvelujen kehittyminen ja lisääminen.
Tavoitteena on muun muassa sulkea Kallahden pienempiä päiväkoteja ja rakentaa uusi päiväkotirakennus, lisätä omistusasumista sekä kehittää virkistysalueita. Kallahden suunnitteluperiaatteet on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi syksyllä 2025.
Ilveskorvenpuiston perusparannus alkoi vuoden 2024 lopulla Kangaslammen ruoppauksella. Lammesta imuruopattiin tuhansia tonneja lietettä ja lehtimassaa, joka johdettiin putkia pitkin polymeeriliuostankin läpi rannalla olleisiin geotuubeihin. Niissä olleista raoista vesi valui pois ja massa jäi muhimaan geotuubeihin.
Helsingin kaupunki laatii Vuosaaren kaupunginosassa sijaitsevan leikkipaikka Marielundinpuiston puistosuunnitelmaa. Puistosuunnitelman luonnos esitellään asukkaille maanantaina 2.6. klo 18–19 leikkipaikka Marielundinpuistossa (Marielundin puistotie 2).
Helsingin kaupunki suunnittelee Porslahdentien ja Tyynylaavantien kulmaan pelastuskeskuksesta ja asuinkerrostaloista koostuvaa keskustakortttelia. Suunnitelmassa pelastuskeskus sijoittuu korttelin eteläosaan ja korkeintaan kahdeksankerroksiset asuinkerrostalot korttelin pohjoisosaan.
Meri-Rastilan Harbonkatu 8:aan toteutettavan päiväkoti Siiman uudisrakennuksen rakennustyöt ovat alkaneet. Päiväkotiin tulee uudet päiväkotitilat 140 lapselle.
Ramsinniemessä sijaitsevan entisen hotelli Vuorannan alueen rakennussuunnitelmat olivat otsikoissa, kun kaavamuutosta koskeva esitys vedettiin pois kaupunkiympäristölautakunnan 18.3.2025 järjestetystä kokouksesta. Nyt suunnitelmat olivat uudelleen kaupunkiympäristölautakunnassa, mutta jäivät pöydälle.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 25.2. Heteniityn koulun koulurakennus suojellaan ja remontoidaan. Koulurakennuksen yhteyteen mahdollistetaan laajennus, jossa on koulutilojen lisäksi esikoulu sekä kokoontumis- ettäVuoniity liikuntatiloja.