Kulttuuritila Merirastissa eli entisessä Merirasti-kappelissa järjestettävässä Meri-Rastila-illassa kuullaan, mikä Meri-Rastilan kaupunkiuudistus on ja mitä sillä tavoitellaan ja mitä uudistuksessa tapahtuu seuraavaksi.
Kulttuuritila Merirastissa eli entisessä Merirasti-kappelissa järjestettävässä Meri-Rastila-illassa kuullaan, mikä Meri-Rastilan kaupunkiuudistus on ja mitä sillä tavoitellaan ja mitä uudistuksessa tapahtuu seuraavaksi.
Ramsinrantaan entisen Hotel Vuorannan alueelle suunnitellaan neljää uutta asuinrakennusta, uutta saunarakennusta, puistoaluetta ja rantaraittia. Asuinrakennusten kerrosluvut vaihtelevat kahden ja viiden kerroksen välillä.
Meri-Rastila-illassa maanantaina 4.3. kello 18–20 kuullaan, mikä kaupunkiuudistus on ja mitä sillä tavoitellaan. Kuullaan myös, mitä uudistuksessa on tapahtumassa vuoden 2024 aikana.
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta jättivät 11.1.2024 lausunnon kaavahankkeesta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 31.1. asemakaavanmuutoksen Aurinkolahden Furumonkuja 1 ja 3 tonteille ja katualueelle.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 16.1. pitämässään kokouksessa hyväksyä Vuosaareen osoitteeseen Harbonkatu 8 toteutettavan päiväkoti Siiman uudisrakennuksen tarveselvityksen.
Energiayhtiö Helen kaavailee Helsinkiin kaukolämpöä tuottavaa pienydinvoimalaa. Sen todennäköinen sijaintipaikka olisi Vuosaari tai Salmisaari.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 14.11. kokouksessaan hyväksyä, että leikkipuistotoiminta päättyy Meri-Rastilassa sijaitsevassa leikkipuisto Haruspuistossa väliaikaisesti 1.11.2023–31.12.2028.
Arkkitehtuurikilpailun kohteena on Meri-Rastilan monitoimitalo, joka kokoaa alueen palvelut yhteen. Monitoimitalo tulee tarjoamaan tilat peruskoululle, päiväkodille, nuorisotalolle, leikkipuistolle, asukastoiminnalle ja kotihoidon henkilökunnan tarpeisiin.
Vuosaaren pohjoisen lähikeskustan aluetta aiotaan kehittää ja vanha Pohjoisen ostoskeskuksen rakennus purkaa. Päivitettyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja viitesuunnitelmaan voi tutustua verkossa 4.12.2023–12.1.2024.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsitteli tiistaina 24.10.2023 kokouksessaan ehdotusta, jonka mukaan leikkipuistotoiminta loppuisi Meri-Rastilassa sijaitsevassa leikkipuisto Haruspuistossa väliaikaisesti 1.11.2023–31.12.2028. Asia jäi vielä pöydälle.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 7.12.2022 Vuosaaren keskustan länsiosan eli Mosaiikkikorttelin kaavamuutoksen. Nyt Bonava on kuitenkin vetäytynyt hankkeesta.
Vuosaarentie 10:een on sittenkin tulossa täydennysrakentamista, toisin kuin Vuosaari-lehdessä 20.9.2023 (n:o 30/2023) kerrottiin.
Ilveskorvenpuistossa 19.8. pidettyjen Wanhan Vuosaaren Elojuhlien yhteydessä asukkailla oli mahdollisuus esittää ajankohtaisia kysymyksiä kaupungin arkkitehti Jussi Ukkoselle. Artikkelin toisessa osassa esitellään lisää kysymyksiä ja vastauksia niihin.
Ilveskorvenpuistossa 19.8. pidettyjen Wanhan Vuosaaren Elojuhlien yhteydessä asukkailla oli mahdollisuus esittää ajankohtaisia kysymyksiä kaupungin arkkitehti Jussi Ukkoselle. Artikkelin ensimmäisessä osassa on osa näistä kysymyksistä ja vastauksista.
Maustetehtaankadun–Vuotien–Gustav Pauligin kadun välisellä tontilla Aurinkolahdessa on aloitettu rakennustyöt metsänkaadolla. Paikalle nousee yhteensä neljä asuinkerrostaloa, joista korkein on 16-kerroksinen.
Meri-Rastilan itäosan rakentamista tarkoittava asemakaava on saamassa lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Kallahti Kallvik ry:n ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:n valituslupahakemuksen päätöksellään.
Artikkelissa on esitelty Helsingin suunnittelu- ja kaavoituskatsaus 2023:n Vuosaaren ajankohtaisia kaavoitusasioita.
Pro Meri-Rastila -kansanliike jätti 29.6. oikaisuvaatimuksen Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostolle, jonka mukaan se vaatii, että Helsingin seurakuntayhtymän Merirasti-kappelia koskeva purkulupa hylätään.
Nykyisen Puotilan venesataman alueelle suunnitellaan uutta naapurustoa noin 2 700 asukkaalle. Yksi alueen kortteleista tullaan toteuttamaan saarena, jonka suunnittelua ja toteutusta kilpailu koskee.