Kuntoutussäätiö tiedotti elokuussa 2026, että Helsingin kaupunki käynnistää uudenlaisen naapurustoallianssin työllisyyden parantamiseksi, koulutukseen siirtymisen tukemiseksi ja työttömyyden ennaltaehkäisemiseksi.
yritys
Kurkimoision kortteli edennyt harjannostajaisiin
suntosäätiön ja A-Kruunujen rakennuskohde Vuosaaren Kurkimoisossa on edennyt harjakaisvaiheeseen. Osoitteeseen Ensi parvi 3 ja 5 nousee uusia asumisoikeus- ja vuokra-asuntoa osana Vihreistä vihrein -konseptilla rakennettavaa kokonaisuutta. Hankkeen kehittäjä ja KVR-urakoitsija on Arkta Reponen.
Kaunissaari – yksi Helsingin parhaiten varjelluista kesäsalaisuuksista
Kaunissaari on monelle vuosaarilaiselle tuttu nimeltä, mutta yllättävän moni ei ole koskaan käynyt siellä. Ehkä siksi, että saari tuntuu sijaitsevan kauempana kuin se todellisuudessa on.
Hotel Rantapuisto uuteen vaiheeseen
Vuosaaren Ramsinniemessä sijaitsevassa Hotel Rantapuistossa toiminta jatkuu normaalisti ja katse on vahvasti tulevassa.
Meriliitto palkitsi satamassa toimivan ABB Oy:n Marine & Ports divisioonan
Meriliitto on myöntänyt Vuosaaren sataman yritysalueella toimivalle ABB Oy:n Marine & Ports -divisioonalle Merenkulun maineteko -palkinnon Nro 10. Palkinto luovutettiin torstaina 23.4.2026 Meriliiton satavuotisjuhlaseminaarissa Helsingin Pörssitalon pörssisalissa.
Olutravintola Solmu Onniravintoloiden omistukseen
Onniravintolat on laajentanut toimintaansa Vuosaaressa ostamalla Olutravintola Solmun. Yhtiöllä on alueella jo vahva kokonaisuus: The Blue Bird, Bistro & Bar Fregatti sekä nyt myös Solmu.
Ensi parvessa luodaan ihan uudenlaista pihamiljöötä
A-Kruunun uudet asunnot Kurkimoisiossa valmistuvat kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistuu arviolta 31.10.2026 ja toinen arviolta 31.1.2027.
Vanha omistaja pelastamassa Hotel Rantapuiston konkurssista
Vuosaarelaisen Hotel Rantapuiston ja Varkaudessa sijaitsevan Hotel Oscarin toiminnalle löytynee jatkaja hotelliketju Primehotelsin konkurssin jälkeen. Hotellikiinteistöt omistava Nemeko Oy hankkii konkurssiin päätyneen yrityksen liiketoiminnan ja jatkaa hotellien toimintaa.
Vaivattomasti autolla Vuosaaresta Viroon
Eckerö Linen Finbo Cargon Vuosaari–Tallinna-reitti sopii niille, jotka haluavat nauttia matkustamisesta omalla autolla. Näin voi vältää keskustan ruuhkat ja päästä Viroon suoraan omilta kulmilta.
Hotel Rantapuiston toiminta jatkuu konkurssista huolimatta
Ramsinniemessä sijaitsevaa Hotel Rantapuistoa pyörittävä Primehotels asetettiin 11.3.2026 konkurssiin Helsingin käräjäoikeuden toimesta. Yritys hakeutui konkurssiin itse viime alkuviikosta.
Aurinkolahden K-Market remontoi ja laajenee
Vuosaaren K-Market Aurinkolahdessa alkaa toukokuun alussa mittava laajennus- ja uudistushanke, jossa myymälän koko käytännössä tuplaantuu. Uudistetun kaupan avajaisia vietetään lokakuun lopulla.
Suklaata alusta loppuun käsityönä
Kiinnostus suklaaseen voi johtaa jopa oman suklaatehtaan perustamiseen. Näin kävi Esa Karsille, joka perusti vuonna 2020 Vanhankaupungin Suklaa -nimisen yrityksen. Se valmistaa suklaata ja siitä esimerkiksi levyjä, konvehteja, suklaapäällysteisiä pähkinöitä, tahnoja ja kastikkeita.
VuoApteekista saa nyt myös rokotuspalveluja
Mustalahdentien Pohjoisen ostokeskuksen VuoApteekkia on luotsannut noin vuoden apteekkari Raisa Kaasinen. VuoApteekista saa nyt myös rokotuksia, kun apteekki ja Farmania Oy ovat aloittaneet yhteistyössä rokotustoiminnan apteekin tiloissa.
Millainen on ollut Vuosaaren K-Citymarketin ensimmäinen vuosi?
K-Citymarket Helsinki – Columbuksen ensimmäinen vuosi alkaa olla takana ja kauppias Sasu Hamina kertoo hypermarketin ensimmäisestä vuodesta.
Tunnen lukkarinrakkautta Vuosaari-lehteä kohtaan
Kiinteistönvälittäjä, toimittaja Erkki Murto-Koivisto kertoo suhteestaan 60 vuotta täyttäneeseen Vuosaari-lehteen.
Vuosaaren Urheilutalo – sporttinen ja kylpylähenkinen halli
Vuosaaren Urheilutalo on Itä-Helsingin monipuolisin liikuntapaikka metroaseman kupeessa. Se rakennettiin vuonna 1979. Vuosaari on Urheiluhallien halleista pinta-alaltaan suurin – yli 13 000 m2 – ja asiakasmäärältään Suomen toiseksi suosituin.
Vuosaaren golfkentän rangelle tehokas valaistus
Vuosaaren golfkentän harjoitusalueelle on asennettu tehokas valaistus.
Lounasravintola Portsari avasi satamassa
Kokkitehdas Oy avasi 1.9.2025 uuden Lounasravintola Portsarin Vuosaaren satamaan, osoitteeseen Rahtarinkatu 1. Kokkitehdas Oy:n takana ovat pitkän linjan ravintola-alan ammattilaiset Jyrki Tarvonen ja Sami Garam.
Innotank-haravan koti on Vuosaaressa – mikä on kotimaisen innovaation salaisuus?
Innotank-haravan koti on Vuosaaressa, sillä haravan muotoilija, Innotank-osakas Jukka Enäjärvi ja myyjä Antti Mero ovat molemmat vuosaarelaisia. Sen lisäksi Innotank-harava on kokonaan suomalainen tuote, joka on patentoitu.
Vuosaarelaisleipomo ODD Bakeryn takana on ennakkoluuloton kaksikko
Rohkeat nuoret naiset Jamarlizah ”Liz” Hyvärinen ja Katja Ferm päättivät keväällä 2022 perustaa oman leipomon. Se sai nimekseen ODD Bakery. Leipomo on alusta lähtien toiminut Vuosaaren K-Citymarket Helsinki Columbuksen yhteydessä.
