Viikinkien jääkiekon kevätkausi on käynnistynyt

Edustusjoukkue vahva vuoden ensimmäisessä pelissä

Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkue matkasi lauantaina 4.1. Tikkurilaan HC Vantaan vieraaksi. Tikkurila on vuosien mittaan osoittautunut Viikingeille poikkeuksellisen haasteelliseksi areenaksi pisteiden kannalta, sillä edellisestä voitosta taisi olla jo useita vuosia aikaa. Tämänkään ottelun ennakkoasetelmat eivät erityisesti suosineet Viikkareita, sillä joukkue sai jalkeille vain 13 pelaajaa, joista yksi oli lainalla ollut Akatemian kapteeni Teemu Vuorio. Erinäiset loukkaantumiset ja sairaudet rokottivat vierasjoukkuetta rankasti, kun kotijoukkue sai kasaan täydet neljä ketjua.

Valkoisissa vieraspaidoissaan viilettäneet ’’punanutut’’ lähtivätkin vähän konservatiivisemmalla taktiikalla liikenteeseen olosuhteiden pakosta, ja heti pelin alusta oli huomattavissa, että ottelusuunnitelma pureekin yllättävän hyvin. Vantaalaiset sortuivat jäähyilyyn, ja neljännellä yrittämällä Viikingit iski 0–1-johtoon lainalla olleen Vuorion hienon viivakudin siivittämänä.

Toiseen erään vuosaarelaisjoukkue jatkoi kurinalaista pelaamista muutamaa jäähyä lukuun ottamatta, ja kolmen pisteen toiveet pidettiin hengissä iskemällä 1–2-johtomaali erän puolivälissä Juho ’’J-Man’’ Mannisen toimesta. Manniselle peli oli tällä kaudella ensimmäinen Rautaliigassa, joten väkevästä paluusta voidaan puhua.

Kolmas erä oli edelleen tasaista vääntöä viimeiselle kympille asti, kunnes Viikkareiden Eddie Legliti teki kaksi ’’Urheiluruutu-maalia” kahden minuutin sisään. Kotijoukkueen pyristely loppui osittain siihen, vaikka aikaa oli vielä runsaasti. Kaksi maalia tyhjiin pelin lopussa takasivat 1–6-voittonumerot Viikingeille, joten täydet kolme pistettä matkasivat Vuosaareen.

Päävalmentaja Strömberg kiitti omiaan erityisesti esimerkillisestä joukkuepelistä sekä taistelutahdosta, vaikka jalkeilla oltiin kapealla rosterilla. Maalilla loisti tuttuun tapaan Niko Paakkunainen 32:lla torjunnallaan. Paakkunainen johtaa koko sarjan torjuntaprosentti-tilastoa  upealla 93,20%:n lukemalla. Erityismaininta kuuluu myös lainalla olleelle Vuoriolle, joka viimeisteli 2+1-tehot puolustajan tontilta.

Viikingit majailee hienosti neljäntenä sarjataulukossa, kun runkosarjaa on jäljellä vielä kymmenen ottelua. Matka kohti pudotuspelejä jatkuu ensi viikonloppuna kahdella kotiottelulla, kun perjantaina 10.1. vieraaksi saapuu H.K.H. Hyvinkäältä kello 19.35 alkavaan otteluun. Sunnuntaina 12.1. Vuosaareen saapuu HAKI Lohjalta kello 17.50 alkavaan otteluun. Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalla  (Pallokuja 6) pelattaviin kotipeleihin on vapaa pääsy.

2. divisioona, lohko 1, sarjataulukko

Wolf 44
GrIFK 36
HC Vantaa 32
Viikingit 32
Tuuski 31
H.K.H. 24
KJT Haukat 14
KHT 14
HAKI 13
KelA 9

Viikinkien B:llä epäonninen avausviikonloppu Mestiksessä

Viikingit Jääkiekko ry:n B-juniorit selvitti tiensä B-juniorien kovatasoisesta karsinnasta Mestikseen.

Sarja alkoi viime viikonloppuna kahdella ottelulla. Perjantaina 3.1. Vuosaareen saapui lohkon ennakkosuosikkeihin lukeutuva Blues Akatemia ja lauantaina 4.1. Pallokujalla vieraili GrIFK.

Viikinkien peli oli joulutauon jäljiltä ruosteessa. Perjantaina pelatussa Blues-ottelussa pelitauko näkyi, eikä ryhmä päässyt rytmiin kiinni. Kotijoukkueen maalitykki Matias Rantonen osui kahdesti kolmannessa erässä, mutta Blues vei sarjan avauspisteet maalein 2–3.

Lauantaina Viikingit oli huomattavasti vahvemmassa vireessä. Joukkueen syöttöpeli alkoi kulkea ja vierasjoukkueen maalilla riitti ruuhkaa. Marginaalit olivat kuitenkin vastustajan puolella. Viikingit laukoi ottelussa yli 70 kertaa, mutta GrIFK:n maalivahti Antti Keronen oli loistavassa vireessä. Pisteet matkasivat Kauniaisiin maalein 3–4.

Viikinkien B-juniorien Mestis-taival jatkuu ensi perjantaina 10.1. kotikaukalossa Aimo Mäkinen Areenalla (Pallokuja 6). Tuolloin vieraaksi saapuu SM-paikkaa kauteen lähdettäessä tavoitellut paikalliskilpailija K-Kissat. Lauantaina 11.1. Viikingit matkustaa Kauniaisiin GrIFK:n vieraaksi. Seuraavana viikonloppuna edessä ovat vieraspelit pohjoisessa, kun Viikingit matkustaa Rovaniemelle RoKin vieraaksi ja kohtaa Oulussa Oulun Seudun Salamat.