Tuulentallaaja – Falco tinnunculus

TuulihaukkaOtsikossa tuulihaukka-lintulajin nimi on kahdella kielellä, viroksi ja latinaksi. Vironkielinen nimi on hyvin kuvaava, samoin latinankielinen ”tinnittävä jalohaukka”.

Suomalainen tuulihaukka lentelee tai paremminkin lekuttelee tyyninä kesäpäivinä peltojen yllä. Näky oli hyvin yleinen vielä 1960-luvulla. Hieman myöhemmin maatalous alkoi käyttää DDT:tä ja PCB:tä tuholaisten torjumiseksi. Ravintoketjun huipulla olevat falco-haukat merikotkien ohella kärsivät eniten ympäristömyrkyistä. Munat eivät kuoriutuneet, vaan hajosivat kesken haudonnan ja poikastuotto jäi olemattomaksi. Olen miettinyt, kuinka paljon hyönteismyrkyt ovat vaikuttaneet nisäkkäisiin ja ihmisiin. Toki jonkin verran. Jokin televisiopätkä Amerikoissa esitteli maailman pelastavaa ihmeainetta Afrikassa, jossa lapset kaatoivat hymyssä suin ihmeainetta päälleen.

Merikotkien ja muutto- sekä tuulihaukkojen kannat ovat moninkertaistuneet viime vuosikymmeninä. Tuulihaukoilla on tullut enemmänkin pesäpaikkapula peltojen lähettyvillä. Sitä on yritetty helpottaa rakentamalla tekopesiä latojen seiniin. Varisten ja oravien pesät kun ovat niin kaukana pelloista tai muiden petolintujen käytössä. Tuulihaukan ja kalasääsken osalta hyväksyn hyvin tekopesien rakentamisen. Tuulihaukka pesii myös Lapissa melko runsaana, vaikkei siellä peltoja juuri olekaan. Pesimätulos riippuu paljon sopuli- ja myyräravinnosta. Jaloimman näköinen falco-haukka on tuulihaukkaa sirompi nuolihaukka.

Munien keruu ja aatelisten haukalla metsästäminen on ollut myös tuhoisaa haukkakannoille, muutama vuosi sitten Islannista palannut ”matkailija” kärähti tullissa mukanaan kymmeniä tunturihaukan poikasia ja munia. Tarkoituksena oli viedä saalis Arabivaltioihin paikallisten aatelisten harrastuksiin. Laji on äärimmäisen uhanalainen. Ilonsa kullakin, mutta harvinaisuudet viehättävät niin postimerkkeilijää kuin sarvikuononsarvien pyytäjääkin. Kaikki on tietysti kiellettyä, ihmisillä pitäisi kuitenkin olla vastuu ympäristöstään.

Saarnat sikseen, mutta on aina ilo nähdä tämä tuulentallaaja lekuttelemassa peltojen yllä. Lapsuus tulee mieleen, ja onhan myyräkantojen rajoittaminen myös ihmisen etu maataloudessa.

Porvarinlahti ja Husön kartanon pellot ovat pesimäaikaan varmimmat tuulihaukan havaintopaikat, muuttoaikoina Vuosaaren täyttömäki eli Vuosaarenhuippu. Vähälumiset talvet lisäävät sen talvehtimisyrityksiä eteläisessä Suomessa. Ensimmäisen vuodenvaihteen tuulihaukan näin Tukholman keskustassa vuonna 1980.

Markku Piipponen