Linnut kansanperinteessä

Kenenkähän pahantekijän sielu tässä naakassa tarkkaavaisena mietiskelee? Sympaattinen lintu. ”Laivatalojen” kattojen yllä parveilee jatkuvasti naakkaparvia. Kyseiset talot ovat rakennetut 1960-luvulla, joten ovatko naakat osoittaneet mukautumiskykyä uudenlaiseen rakennusympäristöön?

Kenenkähän pahantekijän sielu tässä naakassa tarkkaavaisena mietiskelee? Sympaattinen lintu. ”Laivatalojen” kattojen yllä parveilee jatkuvasti naakkaparvia. Kyseiset talot ovat rakennetut 1960-luvulla, joten ovatko naakat osoittaneet mukautumiskykyä uudenlaiseen rakennusympäristöön?

Kansanperinteessä linnuilla on ollut vahva osuus. Kalevalassakin maailman synty on linnuista lähtöisin. Pääsääntöisesti mustat, etupäässä varislinnut ovat pahoja ja valkoiset pyhiä ja hyviä. Joutsenet olivat pyhiä, joita ei karjalaisissa yhteisöissä saanut vahingoittaa, siitä huolimatta 50-luvulla maassamme oli vain kymmenkunta pesivää paria, lähinnä pohjoisilla luoksepääsemättömillä soilla.

”Hyvät, pahat ja rumat” on nykyajan sanonta vanhoille opeille. Joutsenten satamääräinen lisääntyminen muutaman sukupolven aikana ei johtunut ilmastonmuutoksesta, vaan asenteiden muuttumisesta.

Karjalaisissa kalliomaaluksissa on paljon joutsenten, hanhien ja kuikkienkin kuvia. Kuikka taisi olla maailman ensimmäinen lintu, kun maailmaa luotiin. Petolinnuista, kotkat, varsinkin kaksipäiset, ovat voiman symboleina valtioiden vaakunoissa.

Suomen leijonaa minun on vaikeampi ymmärtää. On idän karhuja ja ties mitä eläimiä eri maitten vaakunoissa. Raamatullinen ”rauhan kyyhky” on myös voimakas symboli. Suomessa ei esiinny luonnossa täysin valkoista kyyhkyä, pulun värimuunnoksia lukuun ottamatta. Raamatun Noan arkille tuoma oksa on ilmeisesti Turkin kyyhkyn tuoma. Kuningaskalastajakin lensi liian lähelle aurinkoa ja sai kirkkaat värinsä auringosta. Kukkommekin kolmasti kiekumalla muistuttaa meitä Pyhän Pietarin Jeesuksen kieltämisestä.

Ensimmäinen käen kukunta keväällä antaa enteitä ties mistä. ”Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä” on myös raamatusta. Uskomukset, että kuolleen sielu esiintyy lintuna, on vieläkin havaittavissa. Merimiesten sielut albatrosseissa ja pahantekijöitten kirkkojen naakoissa. Näitä miettiessä on hyvä odotella ”Kuu kiurusta kesään” -lorua. Sanontoja siteerataan usein. Tiedämmeköhän koskaan, mikä on tarua ja mikä totta. Totuus on suhteellinen käsite. Ei yhtään ”pöllömpi” ajatus.

Markku Piipponen