Hallakehrääjän lyhyt aikuiselämä

Hallakehrääjäkoiras haistaa naaraan feromonit satojen metrien päähän.

Hallakehrääjäkoiras haistaa naaraan feromonit satojen metrien päähän.

Perhosmaailmassa on yleensä lokakuussa jo hiljaista, mutta vasta nyt viimeiset yöperhoset ovat kuoriutuneet koteloistaan. Hyvin yleisenä ja runsaana esiintyvä kuvan perhonen on monelle tuttu syksyisillä pihavaloilla. Ulkovalot keräävät paljon perhosia ovisyvennyksiin ja ulko-oveen valon alle, josta niitä on helppo tarkkailla.

Hallakehrääjä (Poecilocampa populi) on keskikokoinen, tukevarakenteinen ja karvainen perhonen. Tummahko parilla hennon vaalealla viirulla varustettu perhonen ei muiden yöperhosten tavoin väreillä koreile, vaan ihanilla ja vastustamattomilla tuoksuillaan. Koirasperhonen tuuheilla sulkamaisilla tuntosarvillaan haistaa lentokyvyttömän naaraan feromonit satojen metrien päähän.

Ihminen ei niitä pysty aistimaan, mutta koirasperhonen pystyy, ja kiire onkin, sillä lentoaikaa on vain muutama päivä tai oikeammin yö. Sinä aikana perhosen pitäisi paritella ja munia haavalle tai lehmukselle, omenapuukin käy paremman puutteessa saarnen kanssa. Haapoja riittää matalana ja ryömivänä Utsjoelle saakka. Toukan löytää parhaiten haavalta, niin kuin Linne on lajin nimennyt. Populi, joka tarkoittaa poppelia tai haapaa, mutta myös kansaa.

Yöpakkasten alkaessa luulisi perhoskauden päättyvän, mutta myöhäissyksyn perhoset – kuten hallakehrääjät – vasta aloittelevat lentoaan. Viimeiset vielä marraskuussa. Perhonen ei pysty kuoriutumaan kotelostaan, ellei lämpötila käy pakkasen puolella. Pakkasen keston salaisuus on perhosen sisäeristyksessä. Ilmojen kylmetessä niiden vesipitoisuus laskee, ja ne alkavat tuottaa glyserolia, pakkasnestettä. Samoin talvehtivat nokkosperhoset sukulaisineen, jotka sentään pääsevät nauttimaan kahden kesän aurinkoisista päivistä ja kukkaloistosta.

En tiedä kuinka hauskaa hallakehrääjillä on glyserolissa, mutta parittelu ja muninta pitää saada aikaiseksi parissa päivässä. Lentokin sujuu vielä parin asteen pakkasessa. Ehkä tällaisellakin perhosen elämänkaarella on merkityksensä. Luonnossa kaikki on vain tarkoituksenmukaista.

Eivät perhoset meille koreile, eivätkä linnutkaan ”huvikseen” laulele. Ehkä on joskus hyvä ajatella naiivisti linnun laulavan juuri minulle.

Markku Piipponen