Vuotalon edustalle ilmestyi lauantaina 29.1. komea jääveistos. Jäisen tiikerin taiteili paikalle jääveistostaiteilija Anssi Kuosa Puruvedeltä tuodusta kirkkaasta, puoli metriä paksusta jäästä.
– Tiikerin tekemiseen meni viitisen tuntia. Olen tehnyt näitä jääveistoksia ainakin 30–40 vuotta. Raaka alkutyö tehdään moottorisahalla ja viimeistely erilaisilla taltoilla, Kuosa kertoi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Jääveistoksia syntyi Helsingissä kolmen eri jääveistäjän toimesta kymmeneen eri paikkaan, esimerkiksi usean kulttuuritalon edustalle. Vuotalon edessä olevan tiikerin pitäisi olla ohikulkijoiden ihasteltavana säästä riippuen 14.2. saakka.
Jääveistostempaus liittyy kiinalaisen uudenvuoden juhlaohjelmaan, jossa mukana on muun muassa Suomi–Kiina-seura.
Teksti ja kuvat: Eero Honkanen