Lukijan kuvassa on leffanäytös Aurinkolahden rannalla.
Lukijan kuvassa on leffanäytös Aurinkolahden rannalla.
Lukija esittää mielipiteitään Vartiokylänlahden rakentamissuunnitelmista.
Lukijan kuvassa on Aurinkolahden rannalle tuotu uusi varoituskyltti, joka kertoo kuvalla sekä monella eri kielellä äkkisyvästä.
Lukija on ikuistanut kuvaansa kiireettömän aamun Aurinkolahden rannalla.
Lukijan kuvassa on salamaniskun tekemä vaurio Liinamaanpuistossa.
Lukijan kuvassa on juhannusruusulla köpöttelevä koppakuoriainen.
Yhdyskuntatyöntekijä Minna Suoknuuti kertoo mielipidetekstissään asukastalojen toimintamallista. Vuosaari-toimikunta on järjestämässä
Lukijoiden lähettämissä kuvissa näkyy sekä tavaraa merestä nostava poika että tavaraa, jota mereen heitetään.
Lukijan piirtämässä sarjakuvassa seikkaillaan ruokapöydässä ja kalastamassa.
Lukijan kuvassa on kaunis kesäyö Kartanon kentällä.
Lukijan kuvaaman silkkiuikkupariskunnan ensimmäinen poikanen kuoriutui kesäkuussa.
Lukijan kuvassa näkyy Aurinkolahteen hylättyjä talvivarusteita.
Lukijan sarjakuvassa seikkaillaan Uutelassa.
Lukijan kuvassa lauletaan Vartiokylänlahden rannalla Suvivirttä.
Lukija on huolissaan Vuosaaren luontoalueiden kestämisestä kovan käytön alla.
Lukija ottaa kirjoituksessaan kantaa vuosaarelaisten asukastalojen ja pysäköintialueiden maanvuokriin.
Lukija toivoo, että luontoa ja eläimiä kunnioitettaisiin enemmän.
Lukija haluaa kiittää Staran henkilökuntaa Uutelan kunnossapidosta.
Lukijoiden kuvissa nähdään vesilintuja, joilla on suuret määrät poikasia huolehdittavana.
Lukijaa harmittaa Aurinkolahden roskia tursuavat roskikset.