Lukijan kuvassa möllöttää täysikuu Porslahdessa.
Lukijan kuvassa möllöttää täysikuu Porslahdessa.
Lukija ihmettelee, miksi Meri-Rastilassa tehdään purkavaa rakentamista noin 30 vuotta vanhoille taloille.
Lukijan kuvassa näkyy kaunis lokakuinen aamu Vuosaaren sataman suunnalta kuvattuna.
Lukija kertoo, mikä haisee pahalle Kallvikintien ja Mustalahdentien risteyksessä.
Lukija kertoo juoksulenkistään, jolla koira puri häntä.
Lukija kertoo, kuinka Pelastetaan Vuosaari! -adressi luovutettiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsenille.
Lukijan kuvassa on vuosaarelainen metsähiiri.
Lukijan kuvassa on Rakkauden Metsään rakennettu kivisydän.
Lukija ihmettelee, kuinka usein Vuosaaressa on palanut vanhoja rakennuksia.
Lukija penää kaupungilta toimia, etteivät kaupungin omistamat vanhat rakennukset joutuisi ilkivallan kohteeksi.
Lukija ihmettelee Kallvikintien ja Mustalahdentien risteyksen kohdalla vellovaa epämiellyttävää hajua.
Lukijan kuvassa on syystunnelmaa meren ääressä.
Lukija opastaa, että Ulappasaarentiellä ei jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tule kulkea parkkipaikan reunaa onnettomuusriskin vuoksi.
Lukijan kuvassa kasvaa suomumustesieniä asfaltin läpi Vuosaaressa.
Lukijan kuvassa on syksyinen Uutela.
Lukijan kuvassa ruska on valloittanut Uutelan kanavan ympäristön.
Lukijan kuvassa ollaan kaavakävelyllä Vartiokylänlahdella.
Lukijan piirtämässä sarjakuvassa harjataan purupintoja.
Lukijan kuvassa on heinästä tehty taideteos Punakivenpuistossa.
Lukija haluaa, että Vuosaareen rakennettavissa uusissa asuintorneissa kiinnitettäisiin erityistä huomiota talojen habitukseen ja detaljeihin.