Lukijan kuvassa on kevään ensimmäisiä kukkia.
Lukijan kuvassa on kevään ensimmäisiä kukkia.
Lukija ehdottaa, että Vuosaareen tulisi keila- ja mäkihyppyhalli.
Lukijan kuvassa on kanahaukka vuosaarelaisella takapihalla.
Lukijan kuvassa on satanut rakeita merenrannalle.
Lukija ei haluaisi mökkikylää Uutelaan, mutta hänen mielestään se sopisi hyvin Kallahdenniemen Leppäniementien päähän.
Lukijan kuvassa on Vuosaareen eksynyt harvinainen kuningaskalastaja.
Vuoniityn koulun johtokunta pyytää vetoomuksessaan Helsingin kaupungilta toimia, jotta kaikille syksyn ekaluokkalaisille löytyisi luokkatilat. Tällä hetkellä tilanne näyttää pahalta.
Lukijan kuvassa kukkii näsiäpensas Broändan purolaaksossa.
Lukijan kuvassa on osa jonkun suurikokoisen eläimen haaskaa, joka löytyi Mustavuoresta 27.3.
Lukija haluaisi, että Vuosaaren sillalle ajettaessa ajoneuvot ryhmittäytyisivät järkevämmin, jotta silta ei ruuhkautuisi.
Lukijan kuvassa näkyy komeita jäälauttoja Kallvikissa.
Lukijan kuvassa on Uutelassa lapsia avittamassa kevään saapumista.
Lukijan kuvassa on laulujoutsenpoikue Kallvikissa.
Lukijan kuvassa komeilee töyhtötiainen.
Lukija on huolissaan heikoilla jäillä liikkuvista ihmisistä.
Päivittäin Aurinkolahdessa liikkuva lukija haluaisi koiranomistajien keräävän koiriensa jätökset vielä tarkemmin.
Nimimerkki P.P. ihmettelee Lukijalta-palstalla, kuinka ihmiset heittävät koirankakkapusseja luontoon.
Lukija-palstalle kirjoittanut aurinkolahtelainen on huolissaan koirankakan määrästä Vuosaaressa.
Tuire Mäkelän Lukijalta-palstan kuvassa on lumitaidetta.
Vuosaari-Seuran Lukijalta-palstan kannanotossa kerrotaan seuran mielipide Uutelaan suunnitellusta mökkikylästä.