Jazzhenkisessä Rakkaus jää -syyskonsertissa kuullaan Helsingin Balalaikkaorkesterin perinteisiä ja yleisön rakastamia kappaleita sekä pianisti-säveltäjä Sergei Sokolovin teoksia, joihin Pentti Yrjänäinen on tehnyt sovitukset balalaikkaorkesterille.
Jazzhenkisessä Rakkaus jää -syyskonsertissa kuullaan Helsingin Balalaikkaorkesterin perinteisiä ja yleisön rakastamia kappaleita sekä pianisti-säveltäjä Sergei Sokolovin teoksia, joihin Pentti Yrjänäinen on tehnyt sovitukset balalaikkaorkesterille.
Fintraffic tiedotti keskiviikkona 26.8.2026, että Vuosaaren tunnelissa työt ovat edenneet kesän aikana, ja hanke on hyvin aikataulussaan. Seuraavaksi tunnelissa siirrytään laajamittaiseen testausvaiheeseen.
Artikkelissa esitellään lyhyesti kolme Vuosaareen tällä hetkellä rakentuvaa kerrostalohanketta: Rastilantie 2, Vuosaarentie 3 ja Ensi parvi 3 ja 5.
Puolustusvoimat harjoittelee Vuosaaren ja Länsisalmen alueella 1.9.2026 kello 08 – 4.9.2026 klo 08.
Uuden väestöennusteen mukaan Helsingin väestö kasvaa 800 000 henkeen vuoteen 2038 mennessä. Väestönkasvua vauhdittaa ulkomailta Helsinkiin suuntautuva muuttoliike.
Stadin yhteisötalo Vuosaari (Mustalahdentie 10) on auki viimeisiä päiviään, kunnes se suljetaan lopullisesti perjantaina 28.8.2026. Vuosaari-lehti uutisoi asiasta 12.8.2026.
Kallahden Hiekkajaalanrantaan on tehty kaunis puistikko, johon on valittu eri aikaan kukkivia kasveja, joista on iloa niin ihmisille kuin pölyttäjillekin koko kesäksi. Hanke on kaupunkilaisten ehdottama ja vuonna 2024 äänestämä OmaStadi-hanke.
Kirjastofillarointi sai kirjastoammattilaiset liikkeelle torstaina 20.8. Päivän aikana osallistujat tutustuivat pyöräillen neljään kirjastoon. Kirjastot olivat Kauniaisten, Pikku Huopalahden, Herttoniemen ja Vuosaaren kirjastot.
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Vuosaaren Seniorikorttelin kaavoituksen. Tavoitteena on sijoittaa pääosin 6-kerroksinen seniorikeskus Vuosaaren keskusaukio Mosaiikkitorin reunaan.
Pientalotonttitarjonnan lisäämiseksi kaupunki alkaa tutkia Vuosaaresta neljää kohdetta rakentamisen kannalta. Varsinkin Niinisaarentien laita Mustavuoressa sekä Haavikuja Ramsinniemessä ovat herättäneet voimakasta vastustusta alueiden luontoarvojen vuoksi.
Pohjois-Vuosaaren Liinamaanpuistossa vietettiin lauantaina 15.8. taas kerran mukavia Wanhan Vuosaaren Elojuhlia.
Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välinen Mosaiikkitori täyttyy taas torikauppiaiden kojuista ja kirpputoripöydistä sunnuntaina 23.8. kello 10–15. Lions Club Helsinki/Soihtujen järjestämillä elokuun markkinoilla on tarjolla tuotteita laidasta laitaan.
Itä-Helsingin Taideseuran 47. vuosinäyttely on esillä 5.8.–6.9.2026 Kulttuuritila Merirastissa. Tämän vuoden näyttelyn teemana on ”Kerrostumia”, joka avautuu teoksissa monin eri tavoin – muistojen, luonnon, ajan, tunteiden ja materiaalien kerroksina.
Heinäkuinen Vuokki Cup -jalkapalloturnaus järjestettiin tänä kesänä jo kahdeksannen kerran. Turnaus sai alkunsa halusta tarjota alueen nuorille oma jalkapallotapahtuma. Vuosien aikana tapahtuma on kasvanut kolmipäiväiseksi.
Stadin yhteisötalo Vuosaaren lähes 30 vuotta kestänyt toiminta Mustalahdentiellä tulee päätökseensä perjantaina 28.8.2026, kun yhteisötalo on viimeistä kertaa avoinna. Yhteisötalon uudet tilat Meri-Rastilassa valmistuvat vuonna 2029.
Vuosaaressa toimivan Lions Club Helsinki/Soihtujen kauden 2025–2026 päätteeksi luovutettiin ruokalahjakortteja ja tehtiin stipendilahjoituksia lasten ja nuorten harrastuksiin.
Lauantaina pääsee tutustumaan Vuosaaren sataman toimintaan, suuriin aluksiin ja moniin sataman toimijoihin. Vuosaaren Satamapäivässä on luvassa sirkusta, paloauto, veturi, panssariajoneuvo, Tullin koirat, pomppulinna, työnäytöksiä ja paljon muuta ohjelmaa koko perheelle. Pääesiintyjä tapahtumassa on Jukka Poika.
Helsinkiläiskoulujen syyslukukausi aloitetaan tänä vuonna keskiviikkona 12.8. Poliisi muistuttaa, että on jokaisen tienkäyttäjän vastuulla huolehtia lapsille ja nuorille turvallisesta koulutiestä.
Discantus on Vuosaaressa toimiva naiskuoro, joka tinkimättömästi ponnistelee kohti yhteisiä tavoitteita taiteellisen johtajansa Laura Linkolan johdolla. Kuoro harjoittelee tiistaisin Vuosaaren kirkossa kello 18–21. Jos voimauttava ja inspiroiva naiskuorolaulu houkuttelee, kannattaa mennä pyrkimään Discantukseen tiistaina 18.8. kello 17.30.
Helsingin diabeteskeskuksen tominta siirtyi 3.8.2026 alkaen kahteen toimipisteseen. Idän toimipiste sijaitsee Herttoniemessä Siilikujalla ja lännen toimipiste Meilahdessa Paciuksenkadulla. Toiminta Kalasataman ja Vuosaaren toimipisteissä on päättynyt.