Perjantaina 6.9. kiukaalle päätynyt muoviesine aiheutti kiuaspalon Vuosaaren uimahallin naistensaunassa noin kello 16. Paikalle lähetettiin kahdeksan pelastusyksikköä.
tulipalo
Kolme henkilöautoa paloi parkkihallissa
Kolme henkilöautoa paloi sunnuntaiyönä 4.8. kello 03.30 aikaan Rastilankallion parkkihallissa Retkeilijänkadun ja Karavaanikadun varrella. Se, mikä aiheutti autojen palon, ei ole vielä tiedossa.
Asuntopalo Kallahdessa
Sunnuntaina 28.7. kello 15.55 syttyi asuntopalo Leikosaarentiellä.
Tulenteko on tarkoin säädeltyä Uutelassa ja muilla ulkoilualueilla
Helsingin kaupunki muistuttaa, että tulenteko on sallittua ainoastaan siihen varatuilla rakennetuilla tulipaikoilla. Kaikenlainen tulenteko Uutelassa on kielletty, lukuun ottamatta Nuottaniemen ja Niemenapajan keittokatoksia sekä Uutelan kotaa.
Metsäpalon alku Uutelassa
Uutelassa lähellä kanavaa syttyi pieni metsäpalo torstaina 23.5. noin kello 14 aikaan. Pelastuslaitos kävi sammuttamassa palon, joka ehti levitä noin 20 neliön alueelle rutikuivassa maastossa.
Auto paloi pahasti
Maanantaina 29.4. oli ilmestynyt palanut farmari-mallinen Volvo Porslahdentien ja Vuosaarentien risteyksen kohdille.
Laitekärähdys Punakiventiellä
Pelastuslaitos sai sunnuntaina 21.4. kello 17 aikoihin Punakiventielle hälytyksen rakennuspalotehtävälle.
Leikosaarentiellä palonalku
Tiistai-iltana 19.3. kello 20.33 syttyi Leikosaarentiellä pieni palonalku.
Tulipalon alku sammui sammuttimella
Perjantaina 16.2. kello 13 aikoihin Vuotiellä saatiin tulipalon alku sammumaan käsisammuttimen avulla.
Yli 1 000 vuosaarelaista asiakasta ilman sähköjä
Torstai-illan 8.2. sähkökatkon syynä oli Ramsinniementiellä sijainneen aluemuuntamon tulipalo.
Kahvipavunkujan huoneistopalossa menehtyi yksi henkilö
Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai keskiviikkona 7.2. kello 15.55 tulipalon vuoksi hälytyksen Aurinkolahden Kahvipavunkujalla sijainneeseen kerrostaloasuntoon. Palossa menehtyi yksi henkilö.
Pesukone kärähti Lokkisaarentiellä
Lauantaina 20.1. kello 15 aikaan Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai tehtävän Lokkisaarentielle, jossa oli kärähtänyt pesukone.
Raju tulipalo Kivisaarentiellä ajoi kerrostalon asukkaat evakkoon – katso video
Perjantaina 19.1. kello 14.15 Kivisaarentiellä asuinhuoneistosta alkanut ja kerrostalon kattorakenteisiin levinnyt tulipalo aiheutti tuntikausien sammutusoperaation.
Lasten pyörävarastossa ampuma ilotulite käynnisti häytystehtävän
Pelastuslaitos sai torstaina 4.1. noin kello 18.30 aikaan hälytyksen Aurinkolahden Aurinkotuulenkadulle rakennuspalon vuoksi. Kohteessa selvisi, että kerrostalon pyörävarastossa oli ammuttu ilotulite
Roskakatos paloi Vedenottamontiellä
Tiistaina 2.1. aamuyöstä noin kello 03:n aikaan Vedenottamontiellä syttyi roskakatos palamaan.
Asukas sammutti rasvapalon
Sunnuntaina 12.11. kello 11.45 syttyi rasvakattila palamaan huoneistossa Gustav Pauligin kadulla Aurinkolahdessa.
Saunapalo Vedenottamontiellä
Lauantaina 30.9. kello 18.40 aikaan syttyi tulipalo Vedenottamontiellä, henkilövahingoilta vältyttiin.
Ruohonleikkurista alkanut roskakatoksen palo savutti Satamasaarentiellä
Juhannusaattona perjantaina 23.6. hieman ennen kello 20 syttyi Satamasaarentie 1:ssä roskakatos palamaan.
Meri-Rastilan tien asuntopalossa kuolonuhri
Meri-Rastilan tie 26:ssa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo perjantaina 28.4. kello 12 aikoihin.
Keittiössä kärähti Merikorttitiellä
Merikorttitie 7:ssä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi sunnuntaina 23.4. noin kello 19 tulipalo.