Vuosaaren luonto -palstalla tutustutaan Vuosaaren luontoon.
Kalliokyyhkyn oloinen ja näköinenkin pulu Suomenlinnassa. Kuva: Markku Piipponen
Nimistään huolimatta kyseessä on sama lintu. On vain eroa sopeutumisessa eri elinympäristöihin.
Luonnonvaraiset kalliokyyhkyt ovat käyneet vähiin Pohjoismaissa. Viimeinen kanta Norjassa on loppunut, ehkä linnut ovat muuttaneet kaupunkeihin paikallisten pulujen seuraksi. Usein eläinten uudenlainen sopeutuminen estää sukupuutot, esimerkkejä on paljon: rotta, valkoposkihanhi tai varpunen.
Pulujen (Columba livia) näkökenttä on saaliseläimenä laaja, 340 astetta. Kaupungeissa tuskin on saalistajia, haukkoja tai kotkia kovinkaan paljon. Tosin silläkin rintamalla cityhuuhkajat ja citykanahaukat ovat sopeumia uudenlaisiin ympäristövaatimuksiin. Vuosaaressakin ikkunastani näin kanahaukan kynivän Kangaslammen sinisorsaa.
Kyyhkyillä on ”taapertava” kävelytapa etsiessään siemeniä maasta. Täällä Vuosaaressa sepelkyyhky on yleisempi kuin kesykyyhky. Lintu hautoo kahta munaansa useamman kerran vuoden aikana, jo nytkin on ensimmäinen poikue todennäköisesti maailmalla. Poikasia ruokitaan pari viikkoa kupumaidolla, jota emo tuottaa kuvussaan ja joka on maidon väristä osittain sulanutta siemenmössöä. Pesät sijaitsevat rakennusten ulokkeilla ja onkaloissa muistuttaen luolamiehen asumuksia. Tervapääsky on kuitenkin jonain vuosina ollut ydinkeskustan runsain pesijä. Sopeuma sekin.
Kuulemani mukaan pulujen rintapalat ovat herkullisia voittaen mauttomat kanat sun muut siivekkäät. Sodan aikana Rovaniemen pulut katosivat saksalaissotilaiden suihin, niin kuin katosi paljon muutakin. Britanniassa käytettiin lintuja kirjekyyhkyinä vieden viestejä vihollislinjojen yli. Määrä oli ällistyttävät 250000. Kirjekyyhkyt käyttävät maan magneettikenttiä suunnistaessaan haluttuun paikkaan. Minulle on hämärän peitossa, miten kouluttaminen tapahtuu. Vieläkin Keski-Euroopassa kyyhkyslakat ovat yleinen harrastemuoto. Metsästäminen on kaupungeissa vain virkamiesten hommia.
Monet eläimet sopeutuvat ihmisen muokkaamaan ympäristöön ja lisääntyvätkin melko räjähdysmäisesti hetken aikaa, kunnes virukset ja taudit rajoittavat niiden kantaa ”oikealle tasolle”. Kyseessä on lajiutuminen, sukupuuton vastakohta. Pähkinähakeilla siperialainen syö sembran siemeniä, läntinen pähkinöitä. Liekö valinta ”luonnonvalintaa”, siis darvinistisen evolutiivinen vai jo Nooan arkissa tapahtunut? Päättely jää jokaisen lukijan omaan harkintaan.
Teksti: Markku Piipponen
