Sotapäiväkirjat kertovat lentolaivueen toiminnasta Vuosaaressa talvisodan aikana

Blackburn Ripon IIF -torpedo- ja tiedustelukone Lahdenpohjassa 17.3.1940. Kuva: SA-kuva

Blackburn Ripon IIF -torpedo- ja tiedustelukone Lahdenpohjassa 17.3.1940. Kuva: SA-kuva

Vuosaaressa toimi 81 vuotta sitten talvisodan alussa Lentolaivue 36, jonka muistomerkki on Ullaksenpuistossa. Historia-alan ihmisenä aihe on kiinnostanut minua pidempään, joten päätin katsoa, mitä sotapäiväkirjat Kansallisarkistossa kertovat laivueen ajasta Vuosaaressa. Laivue saapui Kallvikiin talvisotaa edeltäneiden ylimääräisten harjoitusten aikana 22.10.1939 ja majoittui Rastilan kartanoon, jossa toimii nykyisin Cafe Monami. Laivueen Blackburn Ripon vesitasot naamioitiin rantaan lähelle Kallahden uimarantaa. Heti seuraavana päivänä tehtiin ensimmäinen valvontalento reitillä Kallvik–Loviisa–Hanko–Kallvik aluevesirajaa seuraten. Meritiedustelulennot kestivät yleensä pari kolme tuntia ja niitä jatkettiin seuraavina viikkoina. Havainnoistaan koneet lähettivät tukikohtaan koodattuja radioviestejä. Ajoittain Suomenlahdella kohdattiin punatähtisiä Neuvostoliiton Virosta ottamista tukikohdista nousseita hävittäjiä. Marraskuun puolivälissä laivue sai tehtäväksi kuvata Suomenlahden majakkasaaret ja Suomen keskeiset rannikkolinnakkeet.

Talvisodan ensimmäinen päivä Vuosaaressa

Päiväkirjaan on kirjattu päivittäin lentotoiminnan kannalta tärkeä säätila. Marraskuun viimeisenä päivänä lentosää oli kohtalainen ja lämpötila nollan tuntumassa. Kello 9.25 Kallvikista havaittiin kaksi Tupolev SB-2 -pommikonetta matkalla länteen ja tukikohdassa annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Muutama minuutti myöhemmin yli lensi kolmas kaksimoottorinen pommikone, ja pian lännestä kuului Helsinkiä suojaavien ilmatorjuntatykkien jyske. Sota oli alkanut.

Tuntia myöhemmin 10.38 yli lensi kaksitoista pommikonetta, ja tällä kertaa tukikohdasta ammuttiin niitä kohtaan kolmella kaksipiippuisella ilmatorjuntakonekiväärillä. Nähtävää vaikutusta tulituksella ei ollut. Historiankirjoista tiedämme, että koneet olivat matkalla pommittamaan Santahaminaa ja Helsingin ilmatorjunta ampui yhden niistä alas. Vähän ennen puoltapäivää Kallvikista starttasi ensimmäinen Ripon sotalennolle itäiselle Suomenlahdelle etsimään vihollisen laivasto-osastoja. Vähän ennen kolmea tukikohtaan kuului jälleen ”kovaa pauketta ja ammuntaa, sekä lentokoneiden ääniä lännestä”. Pamaukset kertoivat koko talvisodan ajan tuhoisimman Helsingin pommituksen alkamisesta, jossa sai surmansa lähes sata kaupunkilaista.

Sukellusveneiden etsintää ja Suursaaren pommitus

Talvisodan lentäjien muistolaatta Ullaksenpuistossa.

Talvisodan lentäjien muistolaatta Ullaksenpuistossa.

Seuraavina päivinä valvontalentoja Kallvikista jatkettiin. Vihollisen hävittäjiä välttääkseen hitaat Riponit lensivät matalalla. Joulukuun alussa osa koneista luovutettiin Naantaliin Lentolaivue 4:lle. Tukikohtaa varoitettiin matalahyökkäyksen vaarasta, jota ei kuitenkaan tullut. Itsenäisyyspäivänä joulukuun kuudes hieman ennen kello yhtä yöllä pommivarastojen lähellä nähtiin päiväkirjan mukaan ”kaksi epäilyttävän näköistä miestä, jotka vartiomiehen lähestyessä lähtivät juoksemaan”. Tapahtuneen johdosta tukikohdan vartiointia vahvistettiin kiertävällä partiolla. Kahdeksas joulukuuta kaksi Riponia nousi Kallvikista pommit alla etsimään Suomenlahdella nähtyjä vihollisen sukellusveneitä, joita ei sillä kertaa kuitenkaan löydetty.

Merivoimien ilmakomentajan käskystä laivue pommitti 11.12. kello 15.00 kolmella Riponilla Suursaarta. Pieni suomalainen vartiosto oli vetäytynyt keskellä Suomenlahtea sijaitsevalta saarelta joulukuun alussa ja neuvostojoukot olivat ottaneet sen haltuunsa ilman vastarintaa. Vanhoilla vesitasoilla tehty hyökkäys oli uhkarohkea. Lentäjillä oli ohje paeta Kirkonmaan linnakkeen ilmatorjunnan suojaan, jos ne kohtaisivat hävittäjiä. Pilvien lomasta suoritettu Suurkylän pommitus oli suurin Kallvikista tehty sotatoimi. Talvi kovensi otettaan ja meri jäätyi. Seuraavana päivänä laivue siirtyi Malmille ja koneisiin vaihdettiin kellukkeiden tilalle pyörät. Seuraavan kerran Vuosaarella oli merkittävä rooli Helsingin puolustuksessa helmikuun 1944 suurpommitusten aikana, mutta se on toinen tarina kerrottavaksi.

Ville Jalovaara,
historiantutkija,
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti