11-vuotias länsigöötanmaanpystykorva Muru löysi 24.3. metsäkauriin, jolta puuttui pää. Muru on saattohoidossa syövän vuoksi. – Ihmeellisen hyvin koira jaksaa vielä kulkea metsässä. Tämä ei ollut ensimmäinen Murun tekemä omituinen löytö, sillä se on kaivanut Pohjois-Karjalasta hiekkarannalta kivikautisen kvartsi-iskoksen eli kvartsiesineen valmistuksesta syntyneen palasen. Museovirasto sanoi tuolloin, että Muru on heidän kuuluisin koiralöytäjänsä, Kalevi Lindén naurahtaa.
Rastilan Keulatiellä vuodesta 1950 saakka asunut Kalevi Lindén, 73, oli keskiviikkona 24.3. lenkittämässä Porvarinlahdelta parin kilometrin päässä sijaitsevassa Talosaaressa Muru-koiraansa, kun koira alkoi innokkaasti vetää kohti rantapusikkoa. Noin 500 metriä luoteeseen Husön Ratsastuskeskuksen parkkipaikalta sijainneesta metsästä löytyi päätön metsäkauris.
– Kauriilta puuttui pää, joka oli revitty siististi pois. En havainnut muita vammoja ruhossa, eikä ympäristössä ollut kummoisia kamppailujälkiä. Paikalla ei ollut hangella muiden kuin kauriin ja saalistajan jälkiä, joten aloin epäillä, onko susi taas ollut asialla, Kalevi Lindén kertoo.
Vuosaari-lehti uutisoi helmikuun alussa Vuosaaren Mustavuoresta löytyneestä raadellusta kauriin ruhosta, joka raatelujäljistä ja raatelijan tassunjäljistä päätellen oli joutunut suden tappamaksi. Eläimen reittiä välimatkaa Mustavuoren ja Talosaaren kaurispaikan välillä on alle 3 kilometriä.
Lindén palasi Muru-koiran kanssa Talosaareen torstaina 25.3. tarkastelemaan uudemman kerran päätöntä kaurista. Lindénin yllätykseksi kaurista oli siirretty kolmisen metriä, sen maha oli avattu ja etusorkatkin puuttuivat.
– Tälläkään kertaa paikalla ei ollut edellispäivän jälkien lisäksi muiden jälkiä. Alue on aika vaikeakulkuista metsää, joten ihmisiä ei tuossa kohtaa useinkaan kulje, Lindén kuvailee.
Asialla ilves tai ahma, vai molemmat?
Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja, erikoistutkija Katja Holmala ei usko, että asialla olisi ollut susi, sillä suden syöntitapa on toisenlainen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
25.3. kauriin ruhoa oli siirretty muutama metri ja järsitty jo huomattavasti enemmän.
– Mielestäni syöntitapa ei viittaa lainkaan suteen. Suden puruvoima riittää lisäksi rikkomaan esimerkiksi kylkiluut, ilveksellä ne on vain paljaaksi kaluttu. Syöntitapa on hyvin tyypillinen ilvekselle, peräpään isot lihakset näyttäisivät olevan syöty – tai ainakin kauriin turkin painuminen lommolle peräpäässä antaa sellaisen vaikutelman – ja kaularangan ympäristö on kaluttu lihasta, Holmala sanoo kuvista.
Holmalan mielestä toinenkin asia viittaa kissapeto ilvekseen, sillä torstaina 25.3. Kalevi Lindénin kuvaama tassunjälki on ilvekselle tyypillinen.
– Jälki viittaa vahvasti ilvekseen anturoiden epäsymmetrisen muodon ja jäljen koon osalta. Aivan sataprosenttista varmuutta on hankala vain yhden kuvan pohjalta antaa, mutta pidän ilvestä erittäin todennäköisenä jäljen jättäjänä, Holmala linjaa.
Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkija, tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan saaliin pään irrottaminen on tyypillistä suurpeto ahmalle. Ilves puolestaan jättää usein syödessään pään ja kaulan yläosan koskemattomaksi, joten on myös mahdollista, että metsäkauriin pään on nikertänyt irti ja vienyt mennessään johonkin rauhallisempaan syöntipaikkaan esimerkiksi näätäeläin ahma. Seuraavaksi haaskalle on saattanut tulla vaikkapa ilves, joka on huolehtinut lopusta ruhosta ja sen syönnistä. Lopuista rippeistä saattaa vielä tulla pitämään huolta kettu tai supikoira.
– Riistakamerakuvia tällaista suurpetojen vuoronvaihdoista on joskus saatu tallennettua. Ahmoja liikkuu säännöllisesti eteläisen Suomen alueella, Holmala kertoo.
Saapuisiko ilves haaskalle, jossa on ahman ja koiran hajua?
– Yksilöissä on paljon eroa, jotkin ilvekset eivät häiriinny siitä, että saalis on havaittu, toiset häiriintyvät jopa niin, etteivät enää palaa paikalle. Tyypillistä on, että ilves saattaa raahata saalista hieman sivuun alkuperäisestä paikasta. Kumpi saalisti ensin ja kuka hyötyi siitä, jäänee tässä tapauksessa mysteeriksi, Katja Holmala vastaa.
Ilveksiä tavataan aika ajoin myös Vuosaaressa, viimeisin varma havainto ahmasta Vuosaaressa on puolestaan parin vuoden takaa. Mustavuoren ja Sipoonkorven ympäristössä tavataan suurpetoja, sillä niillä riittää alueella ravintoa esimerkiksi kauriiden ja peurojen muodossa.
Teksti: Antti Honkanen
Kuvat: Kalevi Lindén
