Pimenevässä kaupungissa seikkaillaan talvisodan partaalla sinnittelevässä Helsingissä

Timo Saarto:  Pimenevässä  kaupungissa Kustantaja: Otava. Sivumäärä: 239.

Timo Saarto:
Pimenevässä
kaupungissa
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 239.

Vuosaaren seurakunnan entisen papin Timo Saarron kuudes romaani Pimenevässä kaupungissa sijoittuu vuoden 1939 talvisotaa edeltävien päivien Helsinkiin, jossa eletään epävarmuuden keskellä: väestöä evakuoidaan kaupungista maakuntiin ja sotilaita kutsutaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Töölössä sattuu henkirikos, joka johtaa sitä tutkivan nuoren etsivä Albert Vaaran seikkailuihin muun muassa Kampin villoille, Taka-Töölöön Kammion sairaalalle ja Vallilaan Harjun ruumishuoneelle. Pikkuhiljaa Vaaralle alkaa selvitä, että rikosmysteerissä on kyse vuosikymmenten takaisista perhekaunoista, joista on vaiettu ja vaietaan yhä.

Timo Saarron vuonna 2017 julkaistu Kuoleman kuukausi palkittiin vuonna 2018 Vuoden johtolanka -palkinnolla, joka myönnetään edellisvuoden parhaalle suomalaiselle dekkariteokselle. Yksi palkintoperusteista oli tuolloin Saarron kyky kuvata elävästi elämää entisaikojen Helsingissä. Tuo kirjailijan kyky on vain vahvistunut vuosien edetessä, sillä uusimman romaanin mukaansatempaavimmat kohdat ovat juurikin tuokiokuvia, joissa kuljetaan raitiovaunulla pitkin pääkaupungin katuja tai tehdään pimennysharjoituksia Neuvostoliiton ilmapommitusten varalta.

Kirjassa Helsinkiä evakuoidaan kiireellä ja elintarvikkeita sekä polttoainetta säännöstellään, sodan uhka on painostavasti läsnä, mutta vihollinen on vielä näkymätön. Ylimääräisiin kertausharjoituksiin kutsumisesta, poliitikkojen radiopuheista ja sanomalehtien kirjoituksista yritetään päätellä, mitä Suomelle tapahtuu seuraavaksi.

Sodan partaalla sinnittelevässä Helsingissä etsivä Albert Vaaran tulisi hoitaa normaaleja poliisin töitään, ratkaista ensimmäistä kertaa urallaan henkirikos ja huolehtia, ettei oma fyysisesti ja henkisesti heikkokuntoinen isäpuolensa, edellisistä Timo Saarron dekkareista tuttu Leo Waara joutuisi kertausharjoituksiin ja sitä kautta mahdollisesti rintamalle sotimaan. Lisää harmaita hiuksia Albert Vaaralle aiheuttaa työparinsa Hilarius Okkolan ryypiskely sekä Töölön henkirikoksesta epäillyn Helena Leppäsen joutuminen yksityiseen Kammion mielisairaalaan.

Jälleen kerran Timo Saarron romaania voi suositella jo pelkästään sen autenttisen historian kuvaamisen vuoksi. Monia tapahtumapaikkoja ei enää ole olemassa, joten kirjan sisäkannen Helsingin vanha kartta ja paikkojen selitykset helpottavat tätä Helsingin historiakierrosta.

Teksti: Antti Honkanen