Vuosaaren VPK:n kuulumisia

Pandemiatilanteesta johtuen Vuosaaren VPK joutui juhlimaan 25-vuotistaivalta ilman ulkopuolisia vieraita. Palokunnan oma toiminta on kuitenkin koko pandemian ajan jatkunut keskeytyksettä. Kaikki tehtävät on saatu hoidettua, eikä sairastumisia ole tullut.

Elokuussa oli palokunnan vuoro miehittää viikon ajan eläinpelastusyksikkö, jonka helsinkiläiset palokunnat miehittävät vuorollaan. Eläinpelastustehtävillä yleisin autettava oli lintu. Eksoottisin asiakas oli suokukko, joka oli Vuosaaren golfkentällä. Suokukko toimitettiin jatkohoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Syyskuussa vuosaarelainen rantasauna paloi. Myös Vuosaaren VPK oli mukana tehtävällä yhdessä pelastuslaitoksen ja kolmen muun sopimuspalokunnan kanssa.

Mukaan toimintaan?

Syksyn aikana palokuntaan on tullut uusia henkilöitä. Kaksi palokuntalaista valittiin pelastustoiminnan peruskurssille, josta he valmistuvat näillä näkymin ensi tammikuussa. Halukkaita kurssille olisi ollut enemmän kuin kurssille mahtui. Seuraava pelastustoiminnan peruskurssi on alkuvuodesta. Pelastustoiminnan peruskurssi on sopimuspalokuntien koulutusjärjestelmän ensimmäinen kurssi, jossa opitaan palokuntalaisen perustiedot ja -taidot

Mukaan palokuntaan? Palokunta järjestää uusille tulokkaille perehdytyksen. Perehdytyskurssilla tutustutaan palokunnan toimintaan, työturvallisuuteen sekä koulutusjärjestelmään. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan www.vuosaarenvpk.fi/palokuntaan – palokuntatoiminnasta voi tulla sinulle uusi ilmainen harrastus, josta on hyötyä sinulle ja yhteiskunnalle!

Avoimet ovet 27.11.

Palokunta järjestää avointen ovien tapahtuman lauantaina 27.11. kello 10–17 Vuosaaren paloasemalla, osoitteessa Kaivonkatsojantie 14. Paloturvallisuusviikon käynnistävässä Päivä paloasemalla -tapahtumassa esitellään palokunnan toimintaa, paloautoa ja muuta kalustoa sekä paloturvallisuustaitoja. Tänä vuonna erikoisuutena on eläinpelastusyksikkö, johon yleisön on mahdollista tutustua, jos yksikkö ei ole tehtävää suorittamassa. Tervetuloa juomaan palokunnan 25-vuotiskakkukahvit!

Turvallisuusvinkki pimeään vuodenaikaan: Tarkista kiinteistön osoitenumeron näkyvyys – selkeästi näkyvä osoitenumero edesauttaa avunsaantia.

Jussi Sahlberg,
palokunnan päällikkö, Vuosaaren VPK