Vuosaaren luonto -palstalla tutustutaan Vuosaaren luontoon.
Ruusuruohopäiväkiitäjä pörräämässä vuorenkilven kukilla.
”Kesä keikkuen tulevi”, sanotaan ja niinhän se tuleekin. Lopuksi kesä kuitenkin aina voittaa ja toivottavasti koulujen päättymisen aikoihin on kaunis sää. Päättäjäisjuhlapäivät muistetaan ikuisesti.
Sinikuusaman, joita Vuosaaressa on siellä täällä jonkin verran istutusperäisenä, kukat ovat kiitäjien lempikukkia sireenien lisäksi. Alunperin kasvia tavataan luonnonvaraisena ja rauhoitettuna vain Kuusamossa, istutettuna sitäkin laajemmalti.
Vaaditaan pitkä imutorvi, jotta kukista voisi saada mettä. Kiitäjät, niin päivähämärä ja yökiitäjätkin käyttävät ko. kasveja hyödykseen ravinnon keruussa kolibrien tavoin. Kiitäjät eivät laskeudu kukalle päiväperhosten tavoin, vaan lentävät paikallaan työntäen pitkän, jopa nelisenttisen, imukärsänsä kukan uumeniin.
Ruusuruohopäiväkiitäjä (Hemaris tityus) on pitkä nimi pienelle nelisenttiselle perhoselle. Luulin aluksi kuvan päiväkiitäjää kuusamapäiväkiitäjäksi sen lentäessä enimmäkseen sinikuusamalla, etusiipien tumma täplä kuitenkin puuttui. Lennossa lentävää pörriäistä voisi luulla suureksi kuningatarkimalaiseksi.
Päiväkiitäjät ovat varsin eksoottisia nelisenttisiä perhosia siipiväliltään. Paksu toukka on ennen koteloitumistaan elokuussa hieman pitempi. Kuoriutuminen kotelosta tapahtuu seuraavan vuoden alkukesällä kauniina aamupäivänä. Lentoaika on ruusuruohopäiväkiitäjällä koko kesäkuu ainakin.
Perhosen nimi määräytyy usein toukan ravintokasvin mukaan. Kahdesta maassamme talvehtivasta päiväkiitäjästä kuvan ruusuruohopäiväkiitäjä on etelässä ja kaakossa yleisempi. Etelänpäiväkiitäjän vierailut ovat lisääntyneet tasaisesti viime vuosikymmeninä. Kaakkoiset ja mantereiset lajit levittäytyvät maahamme niin perhosten, kasvien kuin lintujenkin osalta.
Olisiko siinä ilmastonmuutoksen malli? Kunnon kesät ja talvet, ei lainkaan hullumpaa.
Markku Piipponen
