Seuraa Vuosaari-lehteä:

Ulappasaarentien henkirikoksesta otettu kiinni kaksi epäiltyä

Valvontakamerakuva, josta on rikoksesta epäillyn kasvot käsitelty tunnistamattomaksi. Alkuperäinen kuva: Poliisi

Valvontakamerakuva, jossa toisen rikoksesta epäillyn kasvot on käsitelty tunnistamattomaksi. Alkuperäinen kuva: Poliisi

Poliisi pyysi perjantaina 1.3. yleisöltä apua Ulappasaarentiellä tiistaina 27.2. tehtyyn tappoon kahden valvontakamerakuvan avulla.

Maanantaina 4.3. poliisi tiedotti, että on saanut selville tuon kuvissa olevan miesepäillyn henkilöllisyyden. Hänet otettiin kiinni lauantaina 2.3., ja tutkinnassa auttoivat yleisöltä saadut vihjeet.

Toinen epäilty otettiin kiinni 29.2. poliisin omien tutkimusten seurauksena.

– Kiitämme kaikkia yhteyttä ottaneita ihmisiä tiedoista, joilla oli ratkaiseva merkitys toisen epäillyn tunnistamisessa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mari Päivärinta.

Sivullinen henkilö löysi vainajan Vuosaarentien ja Ulappasaarentien välisten mäntyjen luota tiistaina 27.2. noin kello 13 aikaan.

Sivullinen henkilö löysi vainajan Vuosaarentien ja Ulappasaarentien välisten mäntyjen luota tiistaina 27.2. noin kello 13 aikaan.

Epäilty henkirikos tapahtui Ulappasaarentiellä 27.2. Sivulliset eivät olleet vaarassa väkivaltatilanteessa.

Toinen miesepäilty vangittiin Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä maanantaina 4.3. todennäköisin syin taposta epäiltynä. Toista miestä esitetään vangittavaksi myöhemmin tällä viikolla.

Vihjeitä tapahtumista voi edelleen välittää numeroon 050 562 7405 tai 0295 476 147 tai vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi.

Poliisi jatkaa epäilyn rikoksen esitutkintaa ja tiedottaa tapauksesta tarvittaessa seuraavan kerran, kun epäilty henkirikos siirtyy syyteharkintaan.

Tapauksen syytteen nostamisen määräpäivä on 3.6.2024.

Poliisi sai tiistaina 27.2.2024 ilmoituksen, jonka mukaan Vuosaaresta oli löytynyt eloton henkilö ulkoa Ulappasaarentieltä. Vuosaari-lehti uutisoi aiheesta tuoreeltaan tiistaina 27.2.

Epäillyn tapon uhri on vuonna 1986 syntynyt mies.

css.php