
Hussein Mohamud on asunut Vuosaaressa kohta puoli vuotta.
Hussein Mohamud, kerro lyhyesti itsestäsi ja elämästäsi.
– Olen kavereiden kesken Huska, 24-vuotias yrittäjä. Johdan kaverini kanssa markkinointitoimistoa nimeltä Fitionled, joka auttaa yrityksiä kasvattamaan digitaalista näkyvyyttään. Olen keskittynyt erityisesti verkkosivujen rakentamiseen, graafiseen suunnitteluun ja hakukoneoptimoinnin parantamiseen. Perheeseeni kuuluu vanhemmat ja sisaruksia. Vietän aikaa heidän ja ystävieni kanssa. Vapaa-ajalla liikun paljon. Harrastan muun muassa brasilialaista jujutsua, kuntosalia sekä tykkään kävelylenkeistä metsässä tai meren äärellä. Muoti ja vaatteet ovat myös lähellä sydäntäni, ja tulee jonkun verran pyörittyä kirppareilla.
Kuinka kauan, kenen kanssa ja missä olet asunut Vuosaaressa?
– Olen asunut Vuosaaren Rastilankalliossa vajaat kuusi kuukautta. Tällä hetkellä asun yksin.
Missä muualla kuin Vuosaaressa olet asunut elämäsi aikana, miksi olet muuttanut Vuosaareen?
– Asuin lähes puolet elämästäni Hämeenlinnassa. Muutettuani Helsinkiin asuin hetken ajan Mellunmäessä, josta muutin viime syksyllä Vuosaareen. Päätin muuttaa Vuosaareen, koska alueen luonnonläheisyys, yhteisöllisyys ja kaunis ympäristö houkuttelivat. Täällä yhdistyy urbaani elämä ja rauhallinen luonto.
Mitkä ovat suurimmat erot asumisessa Hämeenlinnan ja Vuosaaren välillä?
– Suurin ero on luonnon ja meren läheisyys, jotka ovat Vuosaaressa poikkeuksellista. Täällä on mahdollisuus yhdistää kiireinen työelämä rentouttavaan ympäristöön, mikä auttaa palautumaan ja keskittymään paremmin.
Oletko työskennellyt Vuosaaressa?
– En ole vielä työskennellyt Vuosaaressa, mutta tavoitteeni on tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä alueen yritysten kanssa ja tukea paikallista yrittäjyyttä.
Onko Vuosaaressa jotakin kehitettävää?
– Vuosaaressa voisi järjestää enemmän paikallisia yritystapahtumia kuten pop-up-markkinoita ja verkostoitumistilaisuuksia, joissa yrittäjät pääsisivät esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan. Tällaiset tapahtumat tukisivat yritysten kasvua ja loisivat yhteisöllisyyttä alueella.
Mikä on suosikkipaikkasi Vuosaaressa?
– Aurinkonlahden ranta on ehdoton suosikkini. Sen kauniit maisemat ja rauhallinen tunnelma tekevät siitä täydellisen paikan rentoutumiseen sekä luovuuden lisäämiseen.
Millaista on olla yrittäjä? Kerro jotakin yrittäjyydestä.
– Yrittäjyys on jatkuvaa oppimista ja itsensä haastamista. Se antaa mahdollisuuden luoda jotain merkityksellistä juuri omilla ehdoilla. Vastuu kaikesta on yrittäjällä itsellään, mikä vaatii paljon mutta myös antaa paljon takaisin. Olen huomannut, että yrittäjänä tärkeintä on luottamus omaan visioon ja rohkeus kokeilla uutta. Haasteet ja epäonnistumiset ovat osa matkaa, eikä niitä voi oikaista, niistä oppii ja kasvaa. Minulle yrittäjyys on tapa vaikuttaa positiivisesti ympäröivään maailmaan ja tuoda muille jotain arvokasta.
Haastattelu: Antti Honkanen
Kuva: Hussein Mohamud