Punakuiri lentää muuttaessaan kuin kone

Punakuiri Uutelan Särkkäniemessä. Kuva: Tiina Toppila

Punakuiri Uutelan Särkkäniemessä. Kuva: Tiina Toppila

Kurppien heimoon kuuluva punakuiri (Limosa lapponica) muuttaa Suomesta heinä–lokakuussa talvehtimaan Euroopan ja Afrikan länsirannikolle sekä Välimeren maihin. Parvissa muuttaessaan sitä tavataan luhta- ja lieterannoilla. Suurikokoinen kahlaaja saapuu Suomeen huhtikuun lopusta kesäkuuhun. Pitkänokkainen kahlaajalintu pesii soisessa ja avoimessa Tunturi- ja Metsä-Lapissa.

Punakuirin nokka on ylöspäin kaartuva, eikä linnulla ole selvää siipijuovaa. Nimeensä punaista saanut punakuiri on lisääntymispuvussaan kurkusta, rinnasta ja mahasta kuparinpunainen, talvella valkoinen. Lintu on yläperältään valkeahko, ja väritys jatkuu kiilamaisena kuviona myös selkään.

Selkärangattomia eläimiä syövä kahlaajalintu muistuttaa kooltaan myöskin kurppien heimoon kuuluvaa pikkukuovia. Punakuiri lentää muuttomatkoillaan pysähtymättä uskomattoman pitkiä matkoja, jopa yli 10 000 kilometriä yhtäjaksoisesti. Suomessa arvioidaan pesivän 2 000–3 000 punakuiriparia, lintulajin kanta on maassamme elinvoimainen ja rauhoitettu.

Punakuirin tärkeimmät pesimäalueet sijaitsevat tundralla Pohjois-Venäjällä ja Siperiassa. Lintu munii kesäkuussa neljä munaa, joita sekä naaras että uros hautovat yhteensä 20–21 vuorokautta. Lentoon poikaset osaavat lähteä noin neliviikkoisina, ja punakuirin pesäpakoiset poikaset etsivätkin itse ravintonsa jo hyvin pienenä.

Teksti: Antti Honkanen
Kuva: Tiina Toppila