
Pop up keskiviikko -ryhmän Tuija Karhulan teos.
Itä-Helsingin Taideseuran pop up -näyttelysarja jatkuu vielä. Kolme kurssia ovat esitelleet teoksiaan ja toimintaansa kerhotalo Sasekan Montussa toukokuussa.
Öljy- ja akryylimaalareiden ryhmiä oli kaksi, niissä työskenneltiin perinteisillä tai vesiliukoisilla öljyväreillä ja akryyleillä. Maanantain kurssi painottui pidempään maalausta harrastaneille. Keskiviikkoisin perehdytettiin innostuneita vasta-alkajia akryylimaalauksen saloihin, ja ryhmä sai myös runsaasti neuvoja sopivien maalausmateriaalien hankinnassa. Molemmissa ryhmissä oli opettajien valmistelemia aiheita, kuten omakuvia eläimenä tai talona, liikkeen ilmaisua, kollaaseja, henkilökuvausta tai sävyjen tutkimista.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Pop up keskiviikko -ryhmän Sari Törmälän teos.
Vapaavalintaisten tekniikoiden tiistaipajassa itsenäiseen työskentelyyn tottuneet maalarit tutkivat annettuja aiheita, muun muassa ulko- ja sisäkuvaa, abstraktioita, kollaaseja ja todellisia esineitä epätodellisesti kuvattuina. Opetuksen ohella omat aiheet olivat mahdollisia ja suosittuja kaikissa ryhmissä.
Itä-Helsingin Taideseuran viimeinen pop up -näyttely Sasekalla on sunnuntaina 1.6. Silloin on keväällä aloittaneiden kahden uuden kurssin, piirustus- ja aloittelijoiden grafiikkaryhmien vuoro esittäytyä. Perjantaisilla tunneilla opittiin uusia piirustustaitoja tai hiottiin vanhoja, välineinä pääosin hiili, lyijykynä tai tussi. Torstain grafiikan kurssilla tutustuttiin esimerkiksi metalligrafiikkaan, monotypiaan, linopainantaan ja carborundum-tekniikkaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Pop up maanantai -ryhmän Ami Ilomäen Taaperon vesileikit.
Kevätkausi on pian päättymässä alkukesäisen ympäristön Värillä on väliä -kurssiin taiteilija Pertti Summan johdolla. Toiminta jatkuu sitten elokuussa Kaupunkiluonnoksia kävellen -kurssilla skissien piirtämisellä ja perinteisellä kesäkurssilla Vuosaaren ympäristössä. Se on myös ulkoilmakurssi ja siitä syystä suosittu.
Itä-Helsingin Taideseuran kursseille osallistumiseen on matala kynnys, vasta-alkajat huomioidaan opetuksessa, mikä innostaa myös uusia harrastajia liittymään seuraan ja itselleen mieluisalle kurssille. Niistä ja muusta toiminnasta löytyy tietoa seuran kotisivuilla ihts.fi
Teksti ja kuvat: Maila Niskanen-Kopio