Ville Jalovaaran valtuustoaloite Satamasaarentien vanhan lämpövoimalan kunnostamisesta tai purkamisesta on paikallaan, koska jotain on rakennukselle tehtävä pikaisella aikataululla. Itse ehdotan, että Helsingin kaupunki ryhtyisi lunastustoimiin, jos uhkasakkojakaan ei ole hoidettu ja omistaja on estynyt maksamaan laskuja.
Kun Ulappasaarentie 7 rakennettiin, kysyin tuolloiselta rakennusyhtiön vastaavalta lämpövoimalan tilanteesta. Hän vastasi, että se on suojeltu ja rakenteeltaan hyvässä kunnossa, mutta sillä ei ole heille käyttöä kuin korkeintaan ko. taloyhtiön kokoustilana. Ehdotin, että siihen saisi myös upeat tilat teatteritalolle, joka Vuosaaresta puuttuu. Hän oli samaa mieltä. Myöhemmin kyseltyäni ei yhtiössä kukaan halunnut tietää asiasta ja sanoivat, että se puretaan pian pois.
Ehdotukseni onkin, että kaupunki pyrkisi ottamaan lämpövoimalan haltuunsa ja kunnostaisi sen teatteritaloksi, jossa voisi olla myös kuoro- ja sirkusesityksiä, sillä tilan korkeus mahdollistaisi edellä mainitut toiminnot. Vuosaaressa on paljonkin tiloja, mutta niitä ei valitettavasti saada kulttuurikäyttöön Vuotalosta poiketen. Uusiokäytöllä todennäköisesti syntyisi synergiaetuja ja hiilijalanjälki pienenisi huimasti. Olisipahan historiallinen, uljas ja upea teatteritalo Vuokissa.
Eero Hildén

