Koulut alkoivat ja meidänkin perheen keskimmäinen aloitti koulutien. Ensimmäisen koulupäivän päätteeksi koulualokkaat saivat uudet keltanokka-lippikset ja aapiset. Aapiset olivat kierrätettyä, vuoden 2019 painoksia.
Olen aina käsittänyt, että se 1. aapinen on jokaiselle uusi ja ikioma, mutta ne ihanteelliset ajat taitavat olla historiaa. Toki, ymmärrän myös kierrättämisen päälle, mutta nyt on kyllä asiat mennyt pahasti puskaan kun ekaluokkalainen saa käyttöönsä sellaisessa kunnossa olevan aapisen, millaista ei edes kirjastojen hyllyistä löydy ja siellähän on kirjoja, jotka ovat kiertäneet jopa sadoissa käsissä.
Hävettää ja samalla myös harmittaa kaikkien niiden koulunsa aloittaneiden lasten puolesta, jotka saivat kauniin ja uudentuoksuisen aapisen sijaan käsiinsä sotkuisen ja repaleisen kirjanrääpäleen.
Ja miten sitä vanhempana voi tässä suunnata ja kasvattaa lasta pitämään huolta omista asioista, kun koulusta annetaan sivistämisen työkaluiksi risoja ja rikkinäisiä välineitä? Eihän kunnan viranomaisillekaan anneta työvälineeksi tietokonetta, joka on vailla ajankohtaisia päivityksiä, virustarkistuksia ja jonka näppäimistön välissä tuoksuu edelliset käyttäjän eväspullan muruja ja vuosikertapölyä.
Miksei tämän vuoden ekaluokkalaisille annettu uutta, viime vuonna ilmestynyttä ”Ystävien aapista”?
Toivotan kaikille koulupolun aloittaneille uusien oivallusten ja oppimisen iloa, hienoja ystävyyssuhteita ja hyvää yhteishenkeä!
Terveisin Uunituoreen ekaluokkalaisen äiti
