Vuosaaren luonto -palstalla tutustutaan Vuosaaren luontoon.
Toukokuun lopulla perhoskesä pääsi hyvään vauhtiin, jopa paljaaksi leikatuilla nurmikoilla ”viheraavikoilla” näkyi pikkukultasiipeä ja paatsamasinisiipeä, jotka olivat kuoriutuneet koteloistaan. Tietysti myös esimerkiksi ritariperhosia näkyi.
Ritariperhonen on saanut ”ritarinkannuksista” nimensä. Kuvan perhosella taitaa toinen kannus olla hieman taistelun tohinassa vaurioitunut, vaikka kyseessä on vielä nuori yksilö. On myös amiraaleja ja keisarinviittoja ja neitoperhosia. Joku perhostutkijahan nämä suomenkieliset nimet on antanut.
Ritariperhosen (Papilio machaon) alkuperäisen nimen antoi Linne 1700-luvulla.
Todellisuudessa perhoset imago-vaiheessa imevät vain kukkien mettä, samalla pölyttäen kasveja. Toukka on myös näyttävän vihreä-oranssi ja musta kirjailuineen. Toukan ravintokasvi on ensisijaisesti suoputki, myös karhunputki ja kumina kelpaavat. Suomalainen luonnonkuminahan on maailman kuulua.
Ritariperhosia tavataan ympäri Suomea Lappiin saakka harvakseltaan suoputkikasvustojen ja vesistöjen lähettyvillä. Vuotuiset kannanvaihtelut ovat suuria, mutta mielestäni ritariperhosia näkee lähes vuosittain, lapsuudessani en muista niitä nähneeni. Perhonen on sen verran upea ilmestys, ettei sitä voi sekottaa muihin perhosiin.
Vuosaaressa Porvarinlahti ja Vuosaarenhuippu ovat hyviä ritariperhosen havaintopaikkoja alkukesän kukkineen, mutta ne voivat myös lentää kauemmaksikin sireenipensaille talojen ja palstatilojen kukinnoille.
Ritariperhosen elinalue on laaja, koko Eurooppa ja Pohjois-Afrikka, aina Japaniin saakka. Sukulaislajit esiintyvät enimmäkseen tropiikissa. Missä evoluution melskeessä ritariperhonen on asettunut näinkin pohjoiseen ja toukka ruvennut syömään suoputkea? Toukan ravintokasvi on perhoslajeille kaiken a ja o. Harva meistä tuntee suoputken, mutta ritariperhonen sen kyllä tuntee tai haistaa.
Markku Piipponen