Vuosaaren kouluissa poikkeusjärjestelyjä koronatartuntojen takia

Sekä Medialukiossa että Vuosaaren lukiossa siirrytään etäopiskeluun maanantaina 7. syyskuuta. Molemmissa lukioissa on ollut koronatartunta. Järjestelyllä varmistetaan opintojen sujuminen.

Vuosaaren lukiossa on koronalle altistunut 37 opiskelijaa ja neljä henkilöstöön kuuluvaa. Vuosaaren lukiossa on opiskelijoita yhteensä 525. Medialukiossa koronalle on altistunut 108 opiskelijaa ja neljä henkilöstöön kuuluvaa. Medialukiossa on opiskelijoita 950.

– Arvioimme tilannetta yhdessä rehtoreiden ja toimialan sekä palvelukokonaisuuden johtajien kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että opiskelujen edistämiseksi ja 14.9.2020 alkavien ylioppilaskirjoitusten häiriöttömän läpiviemisen varmistamiseksi on hyvä siirtyä kahdeksi viikoksi etäopiskeluun molemmissa lukioissa, kertoo lukiokoulutuksen päällikkö Harri Korhonen.

Molempien lukioiden abiturientit ovat opiskelleet etänä elokuun lopusta asti.

– Tällä järjestelyllä olemme halunneet varmistaa, että syksyn ylioppilaskirjoitukset voidaan järjestää turvallisesti ja sujuvasti, Korhonen toteaa.

Lukiot toimittavat opiskelijoille ja huoltajille etäopiskeluun liittyvät ohjeet Wilman kautta.

Myös Merilahden peruskoulussa käyttöön poikkeusjärjestelyjä

Vuosaaren Merilahden peruskoulussa siirrytään tiistaina 8.9.2020 poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, jolloin koulun 8. luokkien oppilaat opiskelevat etäyhteyksiä hyödyntäen. Koulun muiden vuosiluokkien oppilaat jatkavat edelleen lähiopetuksessa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen teki perusopetuslain perusteella päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin Merilahden peruskoulussa ajalle 8.–18.9.2020 keskusteltuaan koulun rehtorin sekä sosiaali- ja terveystoimialan epidemiologisen toiminnan kanssa. Merilahden peruskoulussa on ollut yksi koronatartunta ja altistuneita oppilaita on 61. Henkilöstöä on altistunut 13. Koulussa on oppilaita yhteensä 813.

Päätös etäopetukseen siirtymisestä varmistaa opetuksen turvallisen sujumisen. Helsingin kouluissa on syyslukukauden alussa kerrattu erilaisten digitaalisten oppimisympäristöjen osaamista ja tehty valmisteluja mahdolliseen etäopetukseen siirtymisestä. Merilahden peruskoulussa on kaikilla 8. luokkien oppilailla tietokoneet ja käytettävät oppimisalustat on kerrattu oppilaiden kanssa. Koulu toimittaa huoltajille tarkemmat ohjeet Wilman kautta.

Koulun muiden vuosiluokkien sekä erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaat jatkavat koululla lähiopetuksessa. Etäopetuksessa olevat oppilaat ruokailevat koululla porrastetun aikataulun mukaisesti. Karanteenissa oleville oppilaille on varattu ruokapaketit.

(Uutiseeen lisätty 7.9.2020 tieto Merilahden peruskoulun poikkeusjärjestelyistä.)