Vuosaaren yhteiskoulun vuoden 1976 riemuylioppilaita juhli uusien ylioppilaiden kanssa Vuosaaren lukiossa 30.5.2026.
Vuosaaren yhteiskoulun vuoden 1976 riemuylioppilaita juhli uusien ylioppilaiden kanssa Vuosaaren lukiossa 30.5.2026.
Kevään 2026 Vuosaaren lukion ylioppilaat on julkaistu. Artikkelissa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Perjantaina 27.2. Vuotalossa järjestetyssä Vuoluklubissa esiintyivät Vuosaaren lukion bändit. Artikkelissa on kuvasatoa onnistuneesta illasta.
Katso artikkelista kuvia Vuosaaren lukion penkkareista ja vanhojen tansseista.
Vuosaaren lukiossa voi opiskella yleislinjan lisäksi musiikki- tai teknologialinjalla. Avoimia ovia pidetään kolmena eri ajankohtana vuodenvaihteen molemmin puolin.
Vuosaaren lukion syksyn 2025 ylioppilaat on julkaistu.
Vuosaaren lukio teki 13 opiskelijan, 2 opettajan ja rehtorin voimin opintomatkan syksyiseen Ruotsiin.
Vuosaaren lukiossa juhlittiin lakkiaispäivänä 31.5. uusien ylioppilaiden valmistumisen lisäksi koulusta 50 vuotta sitten lakin saaneita.
Keskiviikkona 7.5. Vuosaaren lukiossa eli Vuolussa vietettiin Yrittäjien päivää. Vuolun omat Vuosi yrittäjänä -kurssin NYT-yritykset esittäytyivät ruokalassa. Itä-Helsingin yrittäjät puhuivat ja antoivat vinkkejä yrittäjyys-kurssilaisille sekä toisen vuosikurssin opiskelijoille yrittäjyydestä.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion kevään 2025 ylioppilaat. Listassa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Vuosaaren lukion vanhojen tansseissa oli tanssijoita 166. Perjantaina 7.2. koulun omalle väelle oli järjestetty tilaisuus päivällä ja illalla oli vielä kolme esitystä vanhemmille sekä lähiomaisille. Artikkelissa on tanssien kuvasatoa.
Artikkelissa on Vuosaaren lukion vuoden 2025 penkkareiden kuvasatoa.
Vuosaaren lukioon (Mosaiikkiraitti 2b) voi tutustua avoimien ovien päivinä: tiistaina 14.1.2025 kello 12.30–13.30, torstaina 16.1. kello 14–15 ja torstaina 23.1. kello 16–18.
Artikkelissa Vuosaaren lukion opiskelijat kertovat Erasmus-matkastaan Ranskaan. Vuosaaren lukiossa järjestetään maksuton joulukonsertti torstaina 12.12., josta kerrotaan matkakertomuksen jälkeen.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion syksyn 2024 ylioppilaat. Listassa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Vuosaaren lukion ylioppilasjuhlassa lauantaina 1.6. lakin sai ennätysmäärä tuoreita ylioppilaita, yhteensä 146 lakkipäätä. Samassa tilaisuudessa juhlittiin vuonna 1974 eli 50 vuotta sitten Vuosaaren yhteiskoulusta (VYK) valmistuneita riemuylioppilaita.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion uusia ylioppilaita keväällä 2024.
Vuosaaren lukio voitti Helsingin lukioiden poikien salibandymestaruuden, kuten viime vuonnakin. Myös Vuosaaren lukion tytöt voittivat Helsingin lukioiden salibandymestaruuden.
Itä-Helsingin Yrittäjät järjesti tiistaina 13.2. järjestyksessään kolmannen Yrittäjyyspäivän Vuosaaren lukiossa. Yrittäjätarinoitaan lukiolaisille kertoivat silmusalaattimies Samuli Laurikainen, someasiantuntija Salla Juurakko ja musiikkalan yrittäjä, Atomirotta-yhtyeen Mikko Sarjanen.
Vuosaaren lukiossa oli vuorossa perinteiset penkkarit ja vanhojen tanssit viikolla 6/2024.