Suomenlahden merivartiosto kertoi viestipalvelu X:ssä, että vesibussi otti pienen pohjakosketuksen Vuosaaren eteläpuolella perjantai-iltana 20.9.
onnettomuus
Kiuaspalo uimahallilla
Perjantaina 6.9. kiukaalle päätynyt muoviesine aiheutti kiuaspalon Vuosaaren uimahallin naistensaunassa noin kello 16. Paikalle lähetettiin kahdeksan pelastusyksikköä.
Asuntopalo Kallahdessa
Sunnuntaina 28.7. kello 15.55 syttyi asuntopalo Leikosaarentiellä.
Yksi henkilö hukkui pienvenesatamassa Vartiokylänlahdella
Lauantaina 8.6. kello 18 aikaan oli kaksi ihmistä joutunut veden varaan Puotilan pienvenesatamassa Vartiokylänlahdella. Toinen henkilöistä pääsi sivullisten avustamana pois vedestä, toinen menehtyi.
Vääriä hälytyksiä uimarannalla
Keskiviikkona 5.6. etsittiin Puotilan uimarannalla kahteen kertaan mereen mahdollisesti kadonnutta henkilöä. Kyseessä oli onneksi väärät hälytykset.
Yksi sairaalaan veneen ja jääpoijun törmäyksestä
Yksi ihminen loukkaantui sunnuntaina aamuyöllä 2.6., kun veneilijä ajoi Suomenlahdella päin laivaväylällä ollutta jääpoijua. Onnettomuusvene hinattiin Vuosaareen laituriin.
Auto paloi pahasti
Maanantaina 29.4. oli ilmestynyt palanut farmari-mallinen Volvo Porslahdentien ja Vuosaarentien risteyksen kohdille.
Laitekärähdys Punakiventiellä
Pelastuslaitos sai sunnuntaina 21.4. kello 17 aikoihin Punakiventielle hälytyksen rakennuspalotehtävälle.
Jäille ei enää asiaa
Suomenlahden merivartioston mukaan viimeisten päivien aikana on pelastettu useita jäihin vajonneita ihmisiä. Jäät ovat heikentyneet nopeasti koko eteläisen rannikon alueella
Tulipalon alku sammui sammuttimella
Perjantaina 16.2. kello 13 aikoihin Vuotiellä saatiin tulipalon alku sammumaan käsisammuttimen avulla.
Yli 1 000 vuosaarelaista asiakasta ilman sähköjä
Torstai-illan 8.2. sähkökatkon syynä oli Ramsinniementiellä sijainneen aluemuuntamon tulipalo.
Vesijohtovuoto katkaisi vedenjakelun Isonvillasaarentiellä ja Haapasaarentiellä
HSY tiedotti keskiviikkona 7.2. kello 19 jälkeen, että Isonvillasaarentiellä on vesijohtovuoto. Vedenjakelu katkesi vuodon vuoksi Haapa- ja Isonvillasaarentieltä ja uusia vuotokohtia ilmaantui.
Kahvipavunkujan huoneistopalossa menehtyi yksi henkilö
Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai keskiviikkona 7.2. kello 15.55 tulipalon vuoksi hälytyksen Aurinkolahden Kahvipavunkujalla sijainneeseen kerrostaloasuntoon. Palossa menehtyi yksi henkilö.
Kuolemaan johtanut työtapaturma satamassa
Vuosaaren terminaalialueella tapahtui maanantaina 22.1.2024 vakava työtapaturma, jossa kuormaa toimittanut kuljettaja loukkaantui vakavasti ja menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin.
Pesukone kärähti Lokkisaarentiellä
Lauantaina 20.1. kello 15 aikaan Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai tehtävän Lokkisaarentielle, jossa oli kärähtänyt pesukone.
Raju tulipalo Kivisaarentiellä ajoi kerrostalon asukkaat evakkoon – katso video
Perjantaina 19.1. kello 14.15 Kivisaarentiellä asuinhuoneistosta alkanut ja kerrostalon kattorakenteisiin levinnyt tulipalo aiheutti tuntikausien sammutusoperaation.
Pumppu kärähti paahtimolla
Pauligin paahtimolla kärähti pumppu maanantaina 15.1.
Putkirikko Meri-Rastilassa
Tiistaiaamuyönä 9.1. kello 04.32 pelastuslaitos sai tehtävän putkivuodosta, joka oli Meri-Rastilan torin viereisessä leikkipuistorakennuksessa.
Vesiputki hajosi Peräsintiellä
Vuosaaren Peräsintiellä hajosi keskiviikkoaamuna 29.11. noin kello 6.15 käyttövesiputki, minkä seurauksena vettä tulvi pientaloalueen parkkipaikalle.
Asukas sammutti rasvapalon
Sunnuntaina 12.11. kello 11.45 syttyi rasvakattila palamaan huoneistossa Gustav Pauligin kadulla Aurinkolahdessa.
