Osoitteisiin Ensi Parvi 3 ja 5 tulee viisi kerrostaloa ja niihin yhteensä 236 asuntoa. Asuntosäätiön ja A-Kruunun asumisoikeus- ja vuokra-asunnot valmistuvat vaiheittain arviolta vuoden 2027 aikana.
Osoitteisiin Ensi Parvi 3 ja 5 tulee viisi kerrostaloa ja niihin yhteensä 236 asuntoa. Asuntosäätiön ja A-Kruunun asumisoikeus- ja vuokra-asunnot valmistuvat vaiheittain arviolta vuoden 2027 aikana.
Kaupunginhallitus päätti 13.1. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Vuosaaren Kulttuurikorttelin kaavamuutoksen hyväksymistä.
Meri-Rastilan kaupunkiuudistukseen liittyvistä asioista kuullaan uutisia ja keskustellaan Kulttuuritila Merirastissa torstaina 23.1. kello 18–20.30.
Kaupunkiympäristölautakunta on käsitellyt Vuosaarenlahdelle suunniteltua pienvensataman laajennusta. Asia on jäänyt muutaman kerran lautakunnassa pöydälle. 26.11. pitämässään kokouksessa lautakunta päätti kannattaa asemakaavaa ja sen muutosehdotusta tietyin reunaehdoin. Lautakunta päätti, että nykyisen kaavaratkaisun kustannukset ovat liian suuret ja siksi kaava mahdollistamat venepaikat sekä talvisäilytys toteutetaan vaiheittain kustannusten hillitsemiseksi seuraavin reunaehdoin. Hanketta kevennetään – Vuosaarenlahden kokonaisuuden kustannukset pyritään…
Helsingin kaupungin järjestämä arkkitehtuurikilpailu uudesta Meri-Rastilan monitoimitalosta on ratkennut. Voittajaksi nousi Arkkitehtitoimisto Opus Oy:n ehdotus ”Käsi kädessä”.
Puotilan venesataman alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta 2 500 asukkaalle. Helsingin kaupungin mukaan Puotilanrannan asuinalueen jatkosuunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota Vartiokylänlahden luontoon.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.11. Vartiosaaren osayleiskaavan. Osayleiskaava mahdollistaa Vuosaaren Ramsinniemen läheisen Vartiosaaren virkistyskäytön lisääntymisen ja saaren saavutettavuuden parantamisen.
Kaupunkiympäristölautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle kokouksessaan 5.11. asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä, joka mahdollistaa Vuosaaren keskustassa Vuosaarentie 7:ssä ns. Kulttuurikorttelin rakentamisen.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen, joka mahdollistaa 1960-luvulla rakennetun Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen purkamisen. Tilalle suunnitellaan alueen lähikeskusta, johon tulisi neljä 6–7-kerroksista kerrostaloa. Asukasmäärän lisäys olisi enintään noin 300 asukasta, ja talojen kivijalkoihin tulisi liiketiloja.
Vuosaaren korkein tornitalo, 120 metrin korkuinen Atlas valmistuu lokakuussa 2024. Vuotie 47 B:n tornitalon ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan taloon 1.11.2024.
Helsingin kaupungin järjestämässä arkkitehtuurikilpailussa etsitään parasta mahdollista suunnitelmaa uudelle monitoimitalolle, joka rakennetaan Meri-Rastilaan. Tuomaristo on valinnut kilpailun loppusuoralle viisi ehdotusta 70 ehdotuksen joukosta. Voittaja valitaan marraskuun lopussa, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2026.
Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan luonnosaineistoa on esillä Vuotalossa ja netissä 21.10.2024 asti.
Vuosaareen kaavailtu seniorikeskus on kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä. Helsingin kaupungin asuntotuotannon hankekehitys-yksikön päällikkö Rami Nurminen kertoo Helsingin kaupungin näkökulmasta rakennushankkeen haasteista.
Remonttiin menevän Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipisteen väistötilapaviljonkeja rakennetaan paraikaa Punakivenkentälle osoitteeseen Lohikäärmeenpolku 5 ja Puistopolun peruskoulun tontin pohjoisosaan osoitteeseen Punakiventie 4. Punakivenkentällä on jo ennestään Vuoniityn peruskoulun väistötiloja.
Kesäkuun 2024 lopussa ilmestynyt Kaavoituskatsaus 2024 esittelee ajankohtaiset asemakaavat ja osayleiskaavat kaupunginosittain. Artikkelissa esitellään Vuosaaren suunnitelmia.
EU:n ennallistamisasetus kiinnittää huomiota kaupunkiekosysteemien viherpeitteen hyötyihin. Viherpeitteen pienenemisellä taas on merkittäviä ympäristövaikutuksia, sillä se johtaa uusilla asuinalueilla vähäisempään hiilensidontaan ja korkeampiin kesälämpötiloihin.
Energiayhtiö Helen järjesti torstaina 6.6. Vuosaaren merimieskirkolla yleisötilaisuuden, jossa kerrottiin uudesta vedyntuotantolaitoksesta. Helen rakentaa Vuosaaren satama-alueelle Helsingin ensimmäisen vihreän vedyn tuotantolaitoksen. Laitoksen suunnittelutyöt ovat täydessä vauhdissa, ja tavoitteena on käynnistää vedyn tuotanto vuonna 2026.
Helsinki kunnostaa Meri-Rastilan länsiosan aukioita ja liikenneyhteyksiä sekä uudistaa alueella sijaitsevan Haruspuiston. Kaupunki on laatinut alueelle katu- ja puistosuunnitelmaluonnokset, jotka esitellään yleisölle verkkotilaisuudessa 11.6. Suunnitelmaluonnoksista voi antaa palautetta kyselyssä 29.5.–18.6. välisenä aikana.
Helen rakentaa Vuosaareen vihreän vedyn tuotantolaitoksen, jona pitäisi olla käytössä vuonna 2026. Asiasta järjestetään asukastilaisuus torstaina 6.6. kello 17–18.30 sataman Merimieskirkon tiloissa osoitteessa Provianttikatu 4.
Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 15.5.