Torstaina 9.5. iskettiin Vuosaaren uuden lukion työmaalla Tyynylaavantien varrella ensimmäinen paalu maahan. Paikalle nousee vuoden 2021 elokuussa rakennus, jonka suojissa tulee työskentelemään 900 opiskelijaa.
Torstaina 9.5. iskettiin Vuosaaren uuden lukion työmaalla Tyynylaavantien varrella ensimmäinen paalu maahan. Paikalle nousee vuoden 2021 elokuussa rakennus, jonka suojissa tulee työskentelemään 900 opiskelijaa.
Vuosaaren metroaseman ja Kauppakeskus Columbuksen viereen on tarkoitus rakentaa kaksi maamerkkiä: tornitalot, joista toinen on 23-kerroksinen ja toinen peräti 31-kerroksinen. Asuntoja torneihin tulee yhteensä noin 500 kappaletta.
Suomalaista asuntosuunnittelua uudistavan Asuntoreformi Helsinki – Asuminen 2020 -kilpailun voittajat ovat ratkenneet. Kilpailuehdotuksissa korostuivat yhteisöllisyys, tilojen jakaminen ja ympäristöystävällisyys.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 16.4. kokouksessaan Merikorttikuja 6:n tontin täydennysrakentamista.
Merirastilalainen Anna-Maija Virta kertoo kahdessa artikkelissaan Meri-Rastilan torin ympäristön rakennuksista. Artikkelin toisessa osassa keskitytään korttelitalo Merirastiin ja Meri-Rastilan ostoskeskukseen.
Merirastilalainen Anna-Maija Virta kertoo kahdessa artikkelissaan Meri-Rastilan torin ympäristön rakennuksista. Artikkelin ensimmäisessä osassa keskitytään Merirasti-kappeliin.
Tiistaina 9.4. järjestetyllä Vartiokylänlahti-kävelyllä tutustuttiin lähinnä Meri-Rastilan länsirannan alueeseen. Kävelylle osallistui noin 30 kävelijää. Ennen kävelyä oli Rastilan kartanolla mahdollisuus esittää toiveitaan karttojen äärellä suunnittelijoille.
Vartiokylänlahtea kierretään yhdessä suunnittelijoiden kanssa tiistaina 9.4. kello 17–19 ja torstaina 25.4. kello 17–19. Netissä on myös avoinna alueen suunnittelua koskeva karttakysely.
Millainen Vuosaari on tulevaisuudessa? Mitä tänne suunnitellaan ja rakennetaan? Millä aikataululla? Millaisia palveluja? Miten täällä liikutaan? Muun muassa tällaisia asioita käsitellään Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Vuosaari-Vartiokylänlahti-tiimin suunnittelijoiden toimittamassa artikkelissa.
Uutta Itä-Helsinkiä -tapahtumassa Itäkeskuksen Stoassa 15.3. esiteltiin alueen ajankohtaisia asemakaavoja ja hankkeita.
Pakinoitsija kertoo, mitä kaikkea Uutelassa on tapahtunut aikojen saatossa. Myös Uutelan kaavailtua mökkikylää mietitään pakinassa.
Kallvikintien varrella olevan Merikorttikuja 6:n asemakaavaehdotus on nyt nähtävillä.
Kaupunki kaavailee Vuosaaren asukasmäärän hurjaa kasvua. Pakinoitsija on huolissaan, miten jo nyt suomalaisittain valtava lähiömme selviää kasvusta.
Punakiventien ja Lokkisaarentien alueella alkoivat katutyöt. Rakennushankkeen yhteydessä tehdään myös puistoraitteihin ja valaistukseen liittyvä töitä Lokkisaarenpuiston ja Selkälokinpuiston alueella.
Ramsinrantaan, Vilsandinkujan ja Ramsinniementien varteen, suunnitellaan uusia asuinrakennuksia sekä uutta rantaraittia. Olemassa olevat suojellut rakennukset kunnostetaan. Hankkeen lähtökohdista keskustellaan 27.11. kello 17.30–19.30 Merilahden peruskoulussa, osoitteessa Kallvikinniementie 1. Asemakaavan muutos koskee kahta kartassa merkittyä aluetta: entisen Alkon koulutuskeskuksen Vuorannan tonttia osoitteessa Vilsandinkuja 3 ja Vilsandinkuja 4 ja sen läheisyydessä sijaitsevia katu- ja pysäköintialueita, sekä korttelia…
Oheinen kartta esiteltiin kaupungin järjestämässä Vuosaaren yrittäjätilaisuudessa Vuotalolla 23.10. Siihen on merkitty Vuosaaren tulevat rakennuskohteet, rakentamisajat ja asukasmäärä. Osasta on tehty virallisia päätöksiä, osa on mahdollisesti toteutuvia kohteita.
Helsingin kaupunginkanslia ja kaupunkiympäristön toimiala järjestivät Vuosaaren alueen yrittäjille tiistaina 23.10. Vuotalossa yrittäjätapaamisen, jossa kerrottiin muun muassa tekeillä olevasta Vuosaaren kaupallisesta selvityksestä. Siinä kartoitetaan elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia ja tilatarpeita Vuosaaressa. – Asukastilaisuuksissa on tullut esiin toiveita työpaikkojen lisäämisestä alueella. Saamamme palaute oli yksi syy elinkeinotoiminnan huomioimiseen. Haluamme kuulla paikallisia yrittäjiä, varsinkin pienyrittäjiä, totesi Vuosaaren asemakaavoituksen tiimipäällikkö,…
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 24.10. Rastilankalliossa osoitteessa Retkeilijänkatu 11–15 tonttien sekä katualueiden asemakaavan muutoksen. Pääosin tyhjillään oleva toimitilarakennus (ent. Avaran pääkonttori) muutetaan opiskelija-asuntolaksi ja toimistotalon pysäköintialueena toiminut rakentamaton tontin osa muutetaan asuinkerrostalotonteiksi.
Kaupunkiympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle 2.10.2018 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä, joka mahdollistaa uuden, monikäyttöisen lukiorakennuksen rakentamisen Vuosaareen, Tyynylaavantien varteen.