
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen ja osastonhoitaja Minna Tuominen kertovat Vuosaaren terveysaseman kuulumisia sekä vetävät yhteen, mitä kaikkea asemalla on tapahtunut vuonna 2019.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen ja osastonhoitaja Minna Tuominen kertovat Vuosaaren terveysaseman kuulumisia sekä vetävät yhteen, mitä kaikkea asemalla on tapahtunut vuonna 2019.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen kertoo aseman uudistuksista ja tuoreista kuulumisista.
Ajankohtaista asiaa Vuosaaren palvelukeskuksen toiminnoista, muun muassa terveysaseman sähköisestä yhteydenotosta, OMAOLO-oirearviosta sekä Vuosaaren päihdepoliklinikalta.
Vuosaaren terveysasema vastaa sille tulleisiin kysymyksiin ja palautteeseen osassa 2.
Vuosaaren terveysasema vastaa saamiinsa kysymyksiin ja palautteeseen artikkelissa. Kysymyksiä ovat aiheuttaneet mm. takaisinsoittopalvelu, lääkäriin pääsy, sähköinen asiointi ja hoidon tarpeen arviointi.
Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksessa sekä saman katon alla toimivassa perhekeskuksessa vietettiin perjantaina 1.2. avointen ovien päivää.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen kertoo terveysaseman loppuvuoden 2018 kuulumisia.