Vuosaari-toimikunnan puheenjohtaja Liisa Winberg kertoo toimikunnan tuoreita kuulumisia.
Vuosaari-toimikunnan puheenjohtaja Liisa Winberg kertoo toimikunnan tuoreita kuulumisia.
Merivartiosto evakuoi lauantaina 12.6. kuusi ihmistä, joista kaksi oli lapsia, karille ajaneesta 10-metrisestä moottoriveneestä.
Aikuisten jalkapallosarjat ovat pyörähtäneet käyntiin.
Vuosaaren lukion viimeistä kevätjuhlaa nykyisessä koulurakennuksessa Vuosaarentiellä vietettiin koulun pihalla perjantaina 4.6.
Lions Club Helsinki/Vuosaari myönsi perinteiseen tapaan stipendejä vuosaarelaisten koulujen päättöluokkien oppilaille.
Vuosaarelainen ratakelaaja Toni Piispanen otti 5.6. kultaa T51-luokan 100 metrin kelauksessa Puolassa pidettävissä parayleisurheilun EM-kisoissa. 200 metrillä Piispanen tuli EM-kisoissa toiseksi.
Helsingin osallistuvan budjetoinnin OmaStadin toisella kierroksella hiottiin kevään aikana yhdessä kaupunkilaisten ja kaupungin asiantuntijoiden kanssa lähes 500 ehdotusta kaupungin kehittämiseksi. Näistä ehdotuksista äänestetään syksyllä 2021.
Helsingin poliisi tiedotti Rastilasta kadonneesta nuoresta naisesta perjantaina 28.7.2021. Helsingin poliisin 7.6. julkaiseman tiedotteen mukaan nainen löydettiin menehtyneenä perjantaina 4.6.
Vuosaaren lukiossa alkaa olla historialliset hetket käsillä, kun Vuosaarentie 7:ssä sijaitsevassa rakennuksessa vietetään jäähyväisiä. Rehtori Marko Paju kertoo haastattelussa mietteitään Vuosaaren lukion menneestä ja tulevasta.
Pakinoitsija kehottaa vuosaarelaisia käyttämään äänioikeuttaan kuntavaaleissa.
Vuosaaren Urheilutalon viereen on nousemassa kaksi uutta padelkenttää. Kentät tulevat monitoimitalo Rastiksen puoleiselle sivulle.
Lukija kertoo kirjoituksessaan 100-vuotiaasta vuosaarelaisesta René Baulerista, joka on päätynyt Luxemburgista Vuosaareen värikkäiden vaiheiden jälkeen.
HSL:n joukkoliikenne siirtyy kesäaikatauluihin maanantaina 7.6. Tämä aiheuttaa muutoksia myös Vuosaaressa.
Uzbekistanilainen Kamilla Sultanova on asunut Vuosaaressa lähes seitsemän vuotta. Vapaaehtoistyö on vienyt hänet muun muassa tapaamaan Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obamaa.
Mitä uutta Itä- ja Kaakkois-Helsinkiin? -verkkotilaisuus pidettiin keskiviikkona 26.5. kello 17−20 netissä. Tilaisuuden voi katoa Youtubesta jälkikäteen.
Fysikaalinen hoitolaitos Sportsari Oy on avannut uudistetut ja laajennetut toimitilat vanhassa tutussa paikassa Vuosaaren Urheilutalon yhteydessä.
Sosiaalisessa mediassa levisi sunnuntaina 30.5. tieto, jonka mukaan nainen olisi yritetty kaapata väkisin autoon Vuosaaren sataman lähistöllä. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, ja poliisi selvittää tapahtumia.
Lauantaina 29.5. kello 19 tapahtui Vartiokylänlahdella vesiliikenneonnettomuus.
Perjantaina 28.5. kello 06.34 tapahtui vaarallisen aineen onnettomuus Vuosaaren sataman lähistöllä, kun kaasutankkausaseman ylipaineventtiili laukesi.
Pekka Ljungberg aloitti maanantaina 24.5.2021 työt Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy:n uutena toimitusjohtajana Kari Hiltusen jäädessä eläkkeelle pitkän päivätyön kiinteistöalalla tehneenä.