Vuosaaren vapaaehtoiset roskatalkoot jatkuvat.
Vuosaaren vapaaehtoiset roskatalkoot jatkuvat.
Vuosaaren laulavan energian naiskuoro Discantus sykkii kevätkonsertissaan Kultainen päivä elämän ikuisuusaiheita: kevään, luonnon ja rakkauden voimaa.
Kevään ensimmäinen torimyyntitapahtuma järjestetään jälleen Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välisellä alueella sunnuntaina 22.5. kello 10–15.
Mellunkylässä, Vartiokylässä ja Vuosaaressa on käynnissä lukuisia kaavoitus-, liikenne- ja rakennushankkeita. Niistä järjestetään yleisölle avoin verkkotilaisuus 11.5. kello 17–20.
Yhteensä ainakin 120 henkeä siivosi Vuosaarta 23.–24.4. järjestetyssä roskienkeruutapahtumassa.
Vuosaaren kesäteatterin toiminta pyörii täyttä häkää.
Vuosaari-toimikunta järjestää torstaina 2.6. Vuosaaren terveysaseman palveluita koskevan Asukasillan Puistopolun peruskoululla.
Vuosaarelaisia kutsutaan mukaan yhteiseen roskienkeruutapahtumaan, jossa kahden päivän aikana on tavoitteena kerätä mahdollisimman paljon roskia pois kauniin kaupunginosamme yleisiltä alueilta.
Kevätsalongissa Villa Lill Kallvikissa on 22.–29.4.2022 esillä Vuosaaren taiteilijatalon kuvataiteilijoiden teoksia, muun muassa maalauksia, grafiikkaa, valokuvia ja veistoksia.
Vuosaaren musiikkikoulun eli Vuomun Näppärit-orkesteria saadaan pitkästä aikaa nähdä ja kuulla suuressa kansanmusiikkikonsertissa Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) sunnuntaina 24.4. kello 17.
Aurinkokirppis palaa parin koronavuoden jälkeen Aurinkolahden rantabulevardille lauantaina 14.5. kello 10–15. Siellä tapaavat iloisissa tunnelmissa niin myyjät kuin ostajatkin.
Kulttuurikeskus Sofiassa keskusteltiin lauantaina 9.4. sodan kylmistä kasvoista ja niiden monista ilmeistä Sodan kylmät kasvot? -seminaarissa.
Itä-Helsingin Taideseura järjesti lapsille pääsiäiskorttiaskartelua osana Vuotalo vihertää -pääsiäistapahtumaa lauantaina 9.4.
Kulttuurikeskus Sofiassa (Kallvikinniementie 35) pidetään lyhyitä alustuksia ja käydään keskustelua Sodan kylmät kasvot? -seminaarissa lauantaina 9.4. kello 13. Paikalla Ukrainan sotatilasta ovat keskustelemassa ulkoministeri Pekka Haavisto, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.
Perjantain 25.3. Wishamaliin konsertti Vuotalossa on jouduttu perumaan sairaustapauksen vuoksi.
Suomen Punaisen Ristin Itä-Helsingin osaston tempaus houkutteli perjantaina 4.2. Itäkeskuksen Kontti-myymälässä kävijöitä kirjoittamaan ystävänpäiväkortteja helsinkiläisen vanhusten palvelutalon asukkaille. Neljässä tunnissa valmiita kortteja kertyi noin sata.
Lions Club Vuosaaren järjestämän Vuosaaren paras paikka -valokuvauskilpailun palkinnot on jaettu. Palkitut kuvat on myös ikuistettu mukeihin. Artikkelissa on esitelty kaikki neljä palkittua kuvaa.
Merilahden peruskoulun oppilaat ideoivat syksyn 2021 aikana kampanjan, jossa kannustetaan antamaan ympäristölupauksia vuodelle 2022.
Lions Club Helsinki/Soihdut on osallistunut tänäkin jouluna hyväntekeväisyyteen myymällä joulukuusia ja lahjoittamalla ruokalahjakortteja.
Aurinkolahdessa vietettiin pikkujoulujuhlia sunnuntaina 5.12. Jouluinen meno ja tunnelma oli viritetty Kahvila Kampelan, Vuosaaren Urheilukalastajien ja Cafe Biitsin pihapiireihin.