Helsingin poliisin etsimä henkilö löydettiin maanantaina 1.6. hyvässä kunnossa.
Rikokset ja onnettomuudet
Tulipalo sulki Leikosaarentien hetkeksi
Lauantaina 30.5. noin kello 19 syttyi Kaivonkatsojantien ja Leikosaarentien risteyksessä sijaitsevassa kerrostalossa tulipalo.
Sarjakaaharia esitetään vangittavaksi – pakeni poliisia Vuosaaressa
Poliisi esittää lauantaina 30.5.2020 Helsingissä vangittavaksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä 1980-luvulla syntynyttä miestä. Samaa henkilöä epäillään useista vastaavanlaisista teoista, viimeksi hän pakeni poliisia Vuosaaressa.
Vauvan törkeä pahoinpitely siirtyy syyteharkintaan
Poliisi on saanut valmiiksi huhtikuussa 2020 tapahtuneen vauvaan kohdistuneen epäillyn väkivaltarikoksen tutkinnan. Tapaus siirtyy syyteharkintaan.
Murtoyritys ompelimoon
Torstaina 14.5. aamuyöstä kello 04.22 oli Mustalahdentiellä sijaitsevaan ompelimoon yritetty murtautua.
Kahvi kärähti paahtimolla
Pauligin kahvipaahtimolla Vuosaaren sataman reunalla tapahtui pieni kahvipalo maanantaina 18.5.
Maasturi karkasi maastoon
Lauantaina 16.5. ajoi maasturi ensin suojatien merkit nurin Leikosaarentiellä ja päätyi sitten Mustankivenpuiston pusikkoon.
Vuosaaressa tapahtuneet epäilty törkeä ryöstö ja törkeä vapaudenriisto syyteharkintaan
Helsingin poliisi tiedotti perjantaina 22.5.2020, että osittain Vuosaaressa 30.3.2020 tehdyt rikokset siirtyivät viikolla 21 syyteharkintaan. Rikoksista epäillään neljää 1990-luvun loppupuolella syntynyttä miestä.
Epäilty vauvan pahoinpitely
Helsingin poliisi tutkii huhtikuun 2020 puolivälissä poliisin tietoon tullutta alle yksivuotiaaseen lapseen kohdistunutta epäiltyä väkivaltarikosta.
Puukotus Meri-Rastilan torilla
Meri-Rastilan torilla puukotettiin tiistai-iltana 5.5. miestä. Tapon yrityksestä epäilty mies saatiin saman tiistai-illan aikana kiinni.
Ruotsin poliisi nappasi Vuosaaren ampujan kiinni
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 30.9.2019 Vuosaaressa Helsingissä tapahtuneesta tapon yrityksestä. Rikoksesta epäilty, vuonna 1994 syntynyt mies on vangittu teosta todennäköisin syin epäiltynä.
Meloja pelastettiin merestä
Sunnuntaina 15.3. iltapäivällä ulkoilija havaitsi kajakin kaatuneen Kallahden selällä kovassa tuulessa.
Murtoaikeita Rastilassa
Rastilan pientaloalueella tehtiin viime viikolla havaintoja asuntojen ikkunoihin ja ovenlaseihin ilmestyneistä teippauksista, jotka viittaavat asuntomurtoaikeisiin.
12-vuotias lapsi löydettiin
Poliisin etsimä 12-vuotias tyttö tavoitettiin sunnuntai-iltana 1.3.
Katiska-huumevyyhti alkoi paljastua Vuosaaresta
Vuosaaressa sattunut väkivaltainen teko joulupäivänä 2018 johti poliisit jättimäisen Katiska-huumeyyhdin jäljille.
Automurtoja eri puolilla Vuosaarta
Viime aikoina on eri puolilla Vuosaarta tapahtunut useampia automurtoja.
Rastilassa paloi patja
Tiistai-iltana 21.1. paloi Rastilan pientaloalueella patja, jonka kävi Helsingin pelastuslaitoksen palomiehet sammuttamassa.
Ennätyssuuri kokaiinilasti löytyi
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti tiistaina 7.1.2020, että se on yhteistyössä Tullin ja keskusrikospoliisin kanssa jatkanut 16.12.2019 Espoossa paljastuneen törkeän huumausainerikoksen esitutkintaa.
Myrsky kaatoi puita
Torstaina ja perjantaina 2.–3.1. puhaltanut kova myrskytuuli kaatoi puita Vuosaaressa.
Tullin haaviin jättilasti kokaiinia Vuosaaren satamassa
Tulli takavarikoi syykuun 2019 puolivälissä Vuosaaren satamassa olleesta banaanikontista 12 kiloa kokaiinia. Kokaiinit löytyivät eriskummallisen tapahtumaketjun jälkeen.