Poliisi tutkii 15.10.2019 kioskiin kohdistunutta epäiltyä ryöstön yritystä Kallahdessa. Kioskiryöstön yritys tapahtui osoitteessa Kaivonkatsojantie 13.
Poliisi tutkii 15.10.2019 kioskiin kohdistunutta epäiltyä ryöstön yritystä Kallahdessa. Kioskiryöstön yritys tapahtui osoitteessa Kaivonkatsojantie 13.
Parikymppinen mies tuomittiin alunperin Helsingin käräjäoikeudessa kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen, mutta hovioikeus alensi tuomiota seitsemäksi vuodeksi.
Poliisille tehtiin 22.10.2019 rikosilmoitus, jonka mukaan helsinkiläisen miehen henkilötiedoilla oli onnistuttu hankkimaan oikeudettomasti lainoja useista eri rahoituslaitoksista yli 100 000 euron edestä. Nyt poliisi julkaisee rikoksista epäillystä henkilöstä kuvat helpottamaan henkilön tunnistamista.
Perjantaina 11.10. poliisi pysäytti henkilöauton Vuosaaressa. Kuskia epäillään useammasta rikoksesta.
Tiistaina 15.10. noin kello 16 tietämillä sai pelastuslaitos hälytyksen tulipalosta Ulappasaarentiellä. Kerran sammutettu tulipalo syttyi illalla uudelleen, ja poliisi otti kiinni tulipalon sytyttämisestä epäillyn henkilön.
Henkilö, jonka epäillään ampuneen miestä yksityisasunnossa Vuosaaressa 30.9., vangittiin poissaolevana. Poliisi kaipaa edelleen havaintoja epäillyn liikkeistä.
Helsingin Vuosaaressa lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta on valmistunut. Esitutkinnan perusteella kahta henkilö epäillään murhasta ja yhtä henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Rantakiventiellä sijaitsevassa Nordsjö-Botby folkskolanin entisessä koulurakennuksessa syttyi maanantai-iltana 2.9. tulipalo.
Poliisi löysi kadonneen vuosaarelaismiehen menehtyneenä tiistai-iltana 20.8.
Poliisi epäilee 1950-luvulla syntynyttä miestä lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, jotka ovat tapahtuneet useiden vuosien aikana vuodesta 2006 alkaen. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet miehen asunnossa Helsingin Laajasalossa.
Vesiskootterit törmäsivät Kallahden edustalla, mutta suuremmilta henkilövahingoilta vältyttiin sunnuntai-iltapäivällä 28.7.
Helsingin poliisille on ilmoitettu vajaan viikon sisällä useita samalla tekotavalla tehtyjä kaulakoruvarkauksia, joiden uhreina ovat olleet vähintään 70-vuotiaat henkilöt.
Poliisi puhallutti lauantaina 11.5. kuorma-autoilijan Vuosaaren Rahtarinkadulla. Kuski puhalsi melkoiset lukemat alkometriin.
Helsingin poliisin tietoon on tullut, että palovaroittimien asentajana esiintyvä mies on huijannut asiakkailtaan rahaa ainakin Vuosaaressa ja Kalliossa. Poliisi tutkii tapauksia lievinä petoksina.
Vuosaaren Ramsinniemessä sijaitsevassa Hotel Rantapuistossa syttyi tulipalo keskiviikkona 3.4. Hotellin henkilökunta sai palomestarilta kehut esimerkillisestä toiminnastaan palotilanteessa.
Metron järjestyksenvalvojat puuttuivat torstai-iltana 28.3. Vuosaaresta länteen matkalla olleessa vaunussa matkustajan juopotteluun. Miehen kantamuksista löytyi tarkemmassa tarkastelussa suuri määrä epäiltyä huumausainetta.
Leijasurfaaja eli kaittaaja ajautui pulaan Kallvikinniemen edustan eteläpuolella sunnuntai-iltapäivänä 17.3.
Vuosaarenlahdelle ankkuroitu troolari oli upota viikon 10 loppupuolella.
Haagassa Santavuorentiellä sunnuntaina 3.3. tapahtuneista väkivaltarikoksista epäilty mies on edelleen tavoittamatta. Siksi poliisi julkaisee epäillyn henkilön nimen ja kuvan.
Haapasaarentiellä asuvan lehtemme lukijan puhelimeen tuli keskiviikkoiltana 27.2. HSY:ltä tekstiviestitiedote. Viestin mukaan torstaina 21.2. Heteniityntiellä pahoin rikkoutunut runkovesiputki saneerataan, mikä aiheuttaa vesikatkoja.