Puistopolun peruskoulun pojat voittivat kaukalopallomestaruuden 12.2. Myllypuron jäähallissa pelatussa Helsingin koulujen välisessä lopputurnauksessa.
Puistopolun peruskoulun pojat voittivat kaukalopallomestaruuden 12.2. Myllypuron jäähallissa pelatussa Helsingin koulujen välisessä lopputurnauksessa.
Torstaina 13.2. oli Vuosaaren lukiossa juhlapäivä, kun vietettiin abien penkkareita ja koulun vanhimmiksi siirtyvien vanhojen tansseja.
Vuosaaren lukion opiskelija Julia Korhonen, 17, voitti Odd Fellows -järjestön kirjoituskilpailun. Hän pääsee heinäkuussa kymmenen päivän voittomatkalle Islantiin ja Yhdysvaltoihin.
Lions Club Helsinki/Soihdut ja Vuosaaren lukion 2. vuosikurssin musiikkiluokkalaiset järjestivät jouluisen konsertin Vuosaaren Helander-kodissa 17.12.2019.
Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien 4:n toimipisteelle suunnitellaan lisätiloja. Alkuun koululle tulee tilapäisiä lisätiloja ja myöhemmin peruskorjaus sekä pysyviä lisätiloja.
Vuosaaren lukiosta valmistuu joukko ylioppilaita. Lisäksi lukion teatterikurssilaisten Osa luontoa -teatteriesitys näytetään Vuotalossa.
KHL-sarjassa jääkiekkoa pelaava helsinkiläisseura Jokerit toteuttaa kymmenettä kauttaan koulukiertuetta pääkaupunkiseudun alakouluissa yhdessä Kid’s Factory -yrityksen kanssa. Maanantaina 11.11. oli vuorossa Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipiste.
Vuosaarelaisen Puistopolun peruskoulun poikien joukkue voitti Helsingin koulujen välisen koripalloturnauksen. Malmin palloiluhallilla 13.11. pelattuun turnaukseen osallistui yhteensä 16 joukkuetta ympäri Helsinkiä.
Tunnetaitoja ja ryhmässä toimimista opetetaan 2.–5.-luokkalaisille lapsille Vuosaaren ja Mellunkylän alueen kouluissa nyt uudella tavalla. Opettajana voi olla vaikka kirjastonhoitaja tai nuorisotyöntekijä.
Lauantaina 7.9. Vuosaaren alueen peruskoulut viettivät yhteistä tapahtumapäivää. Kaikille vuosiluokille oli suunniteltu jotain mukavaa, liikunnallista toimintaa kouluissa ja myös lähiympäristössä.
Vuosaaren lukion kaksi biologian ryhmää pääsi retkelle Kaunissaareen 22.8. aurinkoisena elokuun päivänä. Vuosaarelainen naisklubi LC (Lions Club) Helsinki/Soihdut ja NorsöLine tarjosivat tämän elämyksen lukiolaisille.
Lions Club Helsinki / Vuosaari jakoi perinteisesti stipendejä Vuosaaren koulujen päättöluokkalaisille.
Vuosaaren lukion kevään 2019 uudet ylioppilaat.
Kartanon tekonurmikentällä pelasi jalkapalloa nelisensataa vuosaarelaislasta 14.–15.5. järjestetyssä Koulufutispäivässä.
Torstaina 9.5. iskettiin Vuosaaren uuden lukion työmaalla Tyynylaavantien varrella ensimmäinen paalu maahan. Paikalle nousee vuoden 2021 elokuussa rakennus, jonka suojissa tulee työskentelemään 900 opiskelijaa.
Helsingin kaupungin perusopetuksen aluepäällikkö Kimmo Mustonen vastaa vuosaarelaisten huoleen Vuoniityn peruskoulun opetustilojen riittävyydestä. Myös Vuoniityn peruskoulun johtokunnan puheenjohtaja Elina Das Bhowmik kommentoi tilannetta.
Vuosaaren lukiossa vietettiin kohtuullisuusviikkoa viikolla 10. Viikon koordinaattorina toimi lukion biologian lehtori Leena Mäkelä.
Vuosaaren keskustaan halutaan toteuttaa laadukas 900 opiskelijan tarpeisiin sopiva lukiorakennus, joka avautuu iltaisin laajaan harraste- ja asukaskäyttöön.
Vuosaaressa on neljä suomenkielistä peruskoulua: Aurinkolahden peruskoulu, Merilahden peruskoulu, Puistopolun peruskoulu ja Vuoniityn peruskoulu. Nämä koulut tarjoavat paljon hyviä vaihtoehtoja eri kielten opiskelussa sekä painotetussa opetuksessa.
Marraskuun 13. päivä aukesi Galleria Monamiin Rastilan kartanolle SÄRÖJÄ-näyttely, jossa pääsivät esille Puistopolun peruskoulun 9.-luokkalaisten valokuvin toteutetut omakuvat. Työt syntyivät keväällä 2018 työpajoissa, jotka olivat osa Valokuvataiteen museon Vuosaari – toisin sanoen -hanketta.