Lukijan kuvassa on pilkkijä Vuosaaren edustalla.
Lukijan kuvassa on pilkkijä Vuosaaren edustalla.
Lukija harmittelee, kun Kangaslammella olevan saaren kelopuu kaadettiin.
Lukija vastaa energiaremonteista huolestuneelle mielipidekirjoittajalle.
Lukijan kuvassa näkyy eläimiä Uutelassa.
Lukijan kuvassa koira ulkoilee merenjäällä Ramsinrannassa.
Lukija on huolissaan vanhojen rakennusten energiaremonteista.
Lukija kertoo saamastaan huijaussoitosta ja Vuosaari-lehden toimitus kertoo, että vastaavanlainen tapaus on tutkinnassa Länsi-Uudenmaan poliisilla.
Koskelassa surmatun 16-vuotiaan pojan muistoksi sytytettiin kynttilöitä ympäri Suomen 5.3. Lukijan kuvassa on kynttilöitä Aurinkolahdessa.
Lukija on huolissaan, että Aurinkolahden ilmainen pelikenttä muuttuisi maksulliseksi padelkentäksi.
Lukijan kuvassa näkyy auringonlasku Ramsinniemessä.
Lukija haluaisi helpottaa vuosaarelaisten muovin kierrättämistä.
Lukija kohtasi kauriin Uutelassa.
Lukijan kuvassa luikertelee lumikäärme Meri-Rastilassa.
Lukijan kuvassa ollaan pilkillä.
Lukijan ilmakuva Vuosaaresta on otettu etelästä pohjoiseen.
Lukijan kuvassa ekaluokkalaiset hiihtävät Fallpakassa.
Auringonlasku heijastuu ikkunoista lukijan kuvassa.
Lukijan kuvassa näkyy metsäkauriita Uutelassa.
Lukijan kuvissa näkyy Aurinkolahden rannan jäälinna.
Lukija harmittelee Vuosaaren keskustan keräyspisteiden katoamista rakentamisen tieltä.