Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) on jättänyt kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.2. talousarvioaloitteen, jossa toivotaan tekojäärataa Vuosaareen vuonna 2021.
Uutiset
Mosaiikkikorttelista kilpailu
Kaupunki etsii kilpailun avulla kumppania kehittämään Vuosaaren keskustassa olevan Mosaiikkikorttelin aluetta. Kortteli sijaitsee keskeisellä paikalla Vuosaaren keskustassa Mosaiikkitorin, Vuotalon, Columbuksen, Vuosaaren metroaseman, Urheilutalon ja tulevan lukion vieressä.
Vuosaari-lehdestä Vuoden Viikinki
Jalkapalloseura FC Viikingit palkitsee vuosittain Vuoden Viikinki -patsaalla seuran kannalta tärkeän toimijan tai yhteistyökumppanin. Vuoden Viikingiksi vuonna 2019 seura valitsi Vuosaari-lehden.
Murtoaikeita Rastilassa
Rastilan pientaloalueella tehtiin viime viikolla havaintoja asuntojen ikkunoihin ja ovenlaseihin ilmestyneistä teippauksista, jotka viittaavat asuntomurtoaikeisiin.
VPK:lla oli avoimet ovet
Vuosaaren VPK:n ylläpitämällä Vuosaaren paloasemalla Kaivonkatsojantiellä oli lauantaina 22.2. tutustumistilaisuus. Tilaisuuteen oli kutsuttu vuosaarelaisia tutustumaan palokunnan toimintaan ja kalustoon sekä harjoittelemaan alkusammutusta.
Helsingin Shukokai Karatelle SM-mitaleita
Lauantaina 25.1. Lappeenrannassa järjestetyssä Shukokai Karaten Kimura Cupissa eli avoimissa suomenmestaruuskilpailuissa Helsingin Shukokain karatekat menestyivät hyvin. Helsinkiläiset voittivat kisoissa kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Vuoniityn peruskoulun väliaikaisen lisärakennuksen tekeminen Hettarille alkaa
Vuoniityn peruskoulun väliaikaisen lisärakennuksen rakentamista valmistelevat työt on tarkoitus aloittaa maaliskuussa Heteniityntie 4:ssä. Tavoitteena on, että tilat ovat käytössä elokuun 2020 alussa.
Kelan toimipiste poistuu Vuosaaresta
Huhtikuun alusta pääkaupunkiseudun pienimmät palvelupisteet Espoon keskuksessa, Korsossa ja Vuosaaressa korvataan muilla palveluilla. Asiakkaat saavat jatkossa henkilökohtaista neuvontaa yhdeksässä palvelupisteessä.
Hypo-pankin toimitusjohtaja Ari Pauna: – Vuosaari on Helsingin tulevaisuus
Hypo-pankin vuosaarelaisen toimitusjohtaja Ari Pauna kertoo ajatuksiaan Vuosaaresta ja Suomen asuntopolitiikasta.
OmaStadi-hankkeiden toteuttaminen käyntiin helmikuussa
Menestyneitä OmaStadi-suunnitelmia tehneet helsinkiläiset sekä hankkeiden tuottamisesta vastaavat Helsingin kaupungin asiantuntijat tarkentavat suunnitelmia helmi–maaliskuussa järjestettävillä Starttiraksoilla. Lisäksi Omastadi.hel.fi-palveluun on avattu seurantasivusto.
Vuosaarelaiselle Árpád Demeterille kolme kultaa taekwondon SM-kilpailuista
Tammisaaren palloiluhallissa 1.–2.2.2020 järjestetyt ITF Taekwon-Don SM-kilpailut sujuivat itähelsinkiläisittäin hienosti. Árpád Demeter, Heidi Sahlberg ja Mia Haakana toivat kisoista kaikkiaan seitsemän mitalia.
Vuosaaren jalkapallohalli-hankkeelle UEFA:n tukea
Vuosaaren jalkapallohallihankkeelle on myönnetty 50 000 euroa UEFA:n HatTrick-tukea.
Kaksi nimeämishanketta vireillä
Vuosaaren alueella on vireillä kaksi nimeämishanketta, joista voi jättää mielipiteitä 28.2.2020 saakka.
Puistopolulle kaukalopallomestaruus
Puistopolun peruskoulun pojat voittivat kaukalopallomestaruuden 12.2. Myllypuron jäähallissa pelatussa Helsingin koulujen välisessä lopputurnauksessa.
Veneiden talvitelakointipaikan suunnittelusta Uutelaan luovutaan
Helsingin kaupunki tiedotti 17.2., että se keskeyttää Skatanniementien veneiden talvitelakointialueen suunnittelun. Suunnitelman tavoitteena oli rakentaa veneiden telakointialue Uutelaan, Vuosaarenlahden ja Porslahden venesatamien länsipuolelle.
Kivi oli hautamuistomerkki
Vuosaari-lehden numerossa 6/2020 lukija kaipasi tietoja Vuosaaren Ruusuniemessä sijaitsevasta siirtokivilohkareesta. Nyt toinen Vuosaari-lehden lukija muistelee, mikä kivi on ollut aikoinaan.
Painava nosturi kaadettiin satamassa – katso video!
Satamaoperaattori Multilink Terminalsin omistuksessa oleva konttinosturi ”Eljas” saavutti elinkaarensa pään ja purkaminen aloitettiin kaatamalla noin 1 000 tonnia painava nosturi.
Meri-Rastilan itäosan kaava läpi lautakunnassa kahden vastaehdotuksen kera
Meri-Rastilan itäosan asemakaavaa hyväksyttiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 11.2.2020. Myös muutama vastaehdotus tuli kaavaan.
Biolämpölaitoksen rakentaminen alkuun jo tänä keväänä
Vuosaaren biolämpölaitoksen rakentaminen alkaa maansiirtotöillä tänä keväänä, ja varsinaiseen rakentamiseen päästään syksyllä 2020. Tavoitteena on saada lämpölaitos tuotantokäyttöön lämmityskaudella 2022–2023 eli jo noin vuotta ennakoitua aiemmin.
Lahjoja jotka tulevat tarpeeseen
Vuosaaren Eläkkeensaajat ry. lahjoitti lahjakortteja Vuosaaren Lions Clubin välityksellä Vuosaaren seurakunnan jaettavaksi lapsiperheille ja ikäihmisille.
