Vuoniityn peruskoulun 9D-luokan #teinipeili-valokuvanäyttely on esillä kauppakeskus Columbuksessa 14.5.–1.6.2020. Näyttely koostuu oppilaiden ottamista omakuvista, selfieistä.
Vuoniityn peruskoulun 9D-luokan #teinipeili-valokuvanäyttely on esillä kauppakeskus Columbuksessa 14.5.–1.6.2020. Näyttely koostuu oppilaiden ottamista omakuvista, selfieistä.
Pauligin kahvipaahtimolla Vuosaaren sataman reunalla tapahtui pieni kahvipalo maanantaina 18.5.
Artikkelissa kerrotaan Meri-Rastila-verkoston toiminnasta ja toimijoista koronakevään keskellä.
Aurinkolahden uimarannan edustalta ruvetaan poistamaan uimista haittaavia kiviä. Kivien poistaminen on OmaStadi-hankkeen toteutusvaiheeseen päässeitä kohteita.
Vuosaaren lukion kevään 2020 ylioppilaat.
Helsingin poliisi tiedotti perjantaina 22.5.2020, että osittain Vuosaaressa 30.3.2020 tehdyt rikokset siirtyivät viikolla 21 syyteharkintaan. Rikoksista epäillään neljää 1990-luvun loppupuolella syntynyttä miestä.
Vuosaaren aluesuunnitelma on valmistumassa. Valikoituihin katu- ja puistokohteisiin voi tutustua ja kertoa niistä mielipiteitä Kerro Kantasi -palvelussa. Näitä kohteita suunnitellaan tarkemmin ja toteutetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Helsingin poliisi tutkii huhtikuun 2020 puolivälissä poliisin tietoon tullutta alle yksivuotiaaseen lapseen kohdistunutta epäiltyä väkivaltarikosta.
Vuosaaren satamaan johtavan laivaväylän syventäminen 11 metristä 13 metriin alkaa kesäkuussa. Samoin sataman edustan satama-allasta syvennetään, jotta entistä suuremmat konttialukset pääsevät satamaan.
Meri-Rastilan torilla puukotettiin tiistai-iltana 5.5. miestä. Tapon yrityksestä epäilty mies saatiin saman tiistai-illan aikana kiinni.
Järjestyksessään toinen Helsingin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-kierros käynnistyy ideoinnilla vuoden 2020 syksyllä. Toteutustapaa uudistetaan kaupunkilaisilta ja kaupungin asiantuntijoilta saatuun palautteeseen pohjaten.
Lukija kuvasi mystisen sumun Porslahden puiston yllä.
Heteniityntie 4:n koulun tontille on alettu rakentaa väliaikaista lisärakennusta koululle. Lisäksi alueen asemakaavan muutosta voi käydä kommentoimassa netissä.
Mustavuoren parkkialueen uusi liikennemerkki helpottaa alueen pysäköintiongelmaa varsinkin talviaikana, jolloin parkkipaikat ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi.
Lukijan kuvassa näkyy hieno iltarusko Kallahdessa.
Vuosaaressa palvelutalo Cecilian asukkaita ilahdutettiin yhteislauluhetkellä perjantaina 24.4. Sunnuntaina 26.4. esiintyi Cecilian pihalla muusikoita syntymäpäivätervehdyksenä talon asukkaalle.
Vuosaaresta löytyy 1. maailmansodan aikaisia linnoitteita. Helsinkiä ympäröineen maalinnoituksen rakenteita on Mustavuoressa, ja rannikon ympärillä olleeseen merilinnoituksen kuulunut tykkipatteri löytyy Skatanniemestä Uutelasta.
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 30.9.2019 Vuosaaressa Helsingissä tapahtuneesta tapon yrityksestä. Rikoksesta epäilty, vuonna 1994 syntynyt mies on vangittu teosta todennäköisin syin epäiltynä.
Suunnitteluperiaatteissa määritellään Vartiokylänlahden alueen suunnittelun keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Alueelle suunnitellaan uusia asuntoja noin 7 500 uudelle asukkaalle.
Heteniityntie 4:n koulun tontille suunnitellaan koululaajennusta, jossa olisi koulutilojen lisäksi yleisiä liikunta- ja kokoontumistiloja sekä päiväkoti. Lisäksi esimerkiksi viereiselle tontille tutkitaan täydennysrakentamista. Myös alueen pysäköintiä ja reitistöä pyritään kehittämään.