
Helsingin Shukokain treeneissä Vuosaaren Urheilutalon tatamilla käy kova kuhina, kun Zoia, Salma ja Lana valmistautuvat 4. huhtikuuta Järvenpäässä pidettäviin shukokai karaten joukkue-SM-kilpailuihin.
Helsingin Shukokain treeneissä Vuosaaren Urheilutalon tatamilla käy kova kuhina, kun Zoia, Salma ja Lana valmistautuvat 4. huhtikuuta Järvenpäässä pidettäviin shukokai karaten joukkue-SM-kilpailuihin.
Shukokai karaten avoimet EM-kilpailut järjestettiin 4.–5.10. Tallinnassa. Helsingistä oli vahva edustus maajoukkueen mukana kamppailemassa mitaleista ja näyttämässä osaamistaan. Tallinnassa nähtiin loistavia otteluita ja upeita katoja sekä kotiintuomisina Vuosaareen myös useita EM-mitaleita.
Lauantaina 28.10. kamppailtiin shukokai karaten junioreiden SM-mitaleista Kotkassa. Helsingin Shukokaista osallistujia oli viitisentoista ja tuliaisina Vuosaareen oli viisi mitalia.
Helsingin Shukokai Karaten saavutti kaksi maailmanmestaruutta ja yhden MM-pronssin 12.–16.7.2023 Etelä-Afrikan Kapkaupungissa pidetyissä MM-kisoissa.
Helsingin Shukokain karatekat osallistuivat viime viikonloppuna Lappeenrannassa pidettyihin shukokai karaten SM-kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Myös myös mustien vöiden vyökokeet sujuivat hienosti.
Helsingin Shukokai saavutti lauantaina 13.5. järjestetyissä kisoissa yhteensä 23 mitalisijaa, joista 5 oli kultaisia.
Vuosaaren Urheilutalolla harjoittelevan Helsingin Shukokai Karaten päävalmentajalle, sensei Jarmo Rajalalle myönnettiin seitsemännen asteen musta vyö eli 7. dan torstaina 23.3. maailman päävalmentajien leirillä Berliinissä.
Helsingin Shukokai Karaten valmentajat kouluttavat Vuosaaren naisia itsepuolustuksen saloihin torstaina 19.1. kello 17.30–19.30 Vuosaaren Urheilutalolla. Kurssi on osallistujille ilmainen ja sinne voi ilmoittautua netissä.
Aurinkolahdessa koko ikänsä asunut Vanessa Kirov, 14, aloitti karateharrastuksen Helsingin Shukokai Karaten nappulakaratessa Vuosaaren Urheilutalolla 6-vuotiaana. Puistopolun peruskoulun urheiluyläkoulua käyvän karatekan kehitys lajissa on ollut nopeaa.
Heinäkuussa järjestetyssä KSI shukokai karaten Euroopan mestaruuskilpailuissa Helsingin Shukokai Karaten maajoukkuelaiset menestyivät hyvin. Suomi sijoittui mitalitaulukossa kolmanneksi.
Helsingin Shukokai Karate valmistautuu junioreiden SM-kilpailuihin junioriharrastajien määrän kasvaessa voimakkaasti.
Helsingin Shukokaita edustavalle Mira Kokkoselle on myönnetty Helsingin kaupungin nuorisostipendi. Mira Kokkonen on todella lupaava karateka.
Vuosaaren Urheilutalolla vuodesta 1987 toiminut Helsingin Shukokai Karate joutui muovaamaan rutiinejaan paljon koronan iskettyä Suomeen. Seura kehitti nopealla tahdilla online-videoharjoitusjärjestelmän, jotta treenaamista voitiin jatkaa poikkeusoloissakin.
Lauantaina 25.1. Lappeenrannassa järjestetyssä Shukokai Karaten Kimura Cupissa eli avoimissa suomenmestaruuskilpailuissa Helsingin Shukokain karatekat menestyivät hyvin. Helsinkiläiset voittivat kisoissa kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Lauantaina 26.10. Kotkassa pidetyissä shukokai karaten junioreiden SM-kisoissa Helsingin Shukokain juniorit menestyivät erinomaisesti.
Lokakuussa Portugalin Coimbrassa käydyissä avoimissa shukokai karaten EM-kilpailussa Suomen joukkue saavutti hyvällä spritillä kiitettävästi menestystä.
Lauantaina 21.9. Järvenpäässä pidetyissä shukokai karaten SM-kisoissa Helsingin Shukokain karatekat menestyivät hyvin. Helsinkiläiset voittivat kisoissa kolme kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.
Lauantaina 13.4.2019 Vantaalla pidetyissä shukokai-karaten juniorjoukkueiden SM-kisoissa Helsingin Shukokain juniorit menestyivät hyvin.