
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n järjestämän Vuoden putkiremontti/linjasaneeraus -kilpailun voittaja on As Oy Säästörasti Vuosaaren Rastilantie 2:sta.
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n järjestämän Vuoden putkiremontti/linjasaneeraus -kilpailun voittaja on As Oy Säästörasti Vuosaaren Rastilantie 2:sta.
Lukijan vanhassa kuvassa ollaan Rastilan leirintäalueella 1960- ja 70-lukujen vaihteessa.
Rastilassa kulki vielä 1960-luvulla hevosia. Lukijan vanhoissa kuvissa on elämänmenoa Rastilan seutuvilta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.2. asemakaavan muutoksen Villenkallion alueella.
Kaupunginhallitus päätti 6.2. hyväksyä Villenkallion kaavamuutoksen, joka koskee Kallvikintien varressa olevia kortteleita, viereisiä puisto- ja suojaviheralueita sekä niitä ympäröiviä katualueita.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 4.10. kokouksessaan kaupungin ja Asunto Oy Säästörastin (Rastilantie 2) kiinteistökaupan esisopimuksen ja maankäyttösopimuksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti edistää Rastilan Villenkallion kaavaa esittelijän ehdotuksesta poikkeavalla ehdotuksella.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 26.4. nk. Villenkallion tarkistettua asemakaavaa ja sen muutosehdotusta.
Vuosaari-Säätiö, Vuosaari-Seura ja Vuosaari-toimikunta ovat jättäneet muistutuksen ns. Villenkallion asemakaavaehdotuksesta.
Villenkallion alueelle suunniteltu asemakaavanmuutos mahdollistaisi kuuden asuinkerrostalon rakentamisen Rastilantie 2:n tontille ja kolmen kerrostalon rakentamisen nykyisten Airoparintie 1–3:n talojen tilalle.
Vuosaaren historiapaikat -palstan Elämää entisaikojen Rastilassa -juttusarjan kolmannessa osassa kerrotaan kuvin Seija Mäkisen perheen elämästä Vuosaaressa 1950- ja 60-luvuilla.
Vuosaaren historiapaikat -palstan Elämää entisaikojen Rastilassa -juttusarjan toisessa osassa kerrotaan lapsena Vuosaaressa asuneen Seija Mäkisen Ensio-isän saapumisesta Vuosaareen sekä perheen perustamisesta Vuosaareen 1940- ja 50-lukujen vaihteessa.
Vuosaaren historiapaikat -palstalla on Elämää entisaikojen Rastilassa -juttusarjan avausosa, jossa esitellään lapsena Vuosaaressa asuneen Seija Mäkisen Bertta-äidin puolen suvun saapuminen Rastilaan kotialbumin kuvin.
Rastilantien 2:n ja Airoparintie 1–3:n tonteille suunnitellaan täydennysrakentamista. Uusien asukkaiden määrän arvioidaan olevan 500–600.
Vuosaaren historiapaikat -palstalla kerrotaan toisen maailmansodan Helsingin suurpommituksista, joiden aikana myös Vuosaari sai osansa neuvostolentokoneiden pommeista. Yhden Rastilaan pudonneen pommin tarina on mielenkiintoinen, sillä sen kuoresta tehtiin ruokakello.
Rastilassa toimi aikoinaan oma urheiluseura, 1948 perustettu Rastböle idrottsförening eli lyhennettynä RIF. Jutussa kaksi RIF:n entistä jäsentä kertoo tästä sympaattisesta kyläseurasta.
Tiistai-iltana 21.1. paloi Rastilan pientaloalueella patja, jonka kävi Helsingin pelastuslaitoksen palomiehet sammuttamassa.