
Merilahden peruskoulun 30-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelman merkeissä 5. ja 6.5. molemmissa koulun toimipisteissä.
Merilahden peruskoulun 30-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelman merkeissä 5. ja 6.5. molemmissa koulun toimipisteissä.
Vuosaaren Martat juhli 8.3.2023 Vuosaaren kirkolla 70-vuotista taivaltaan. Yhdistys on vanhin suomenkielinen yhdistys Vuosaaressa.
Yhden talon taloyhtiö Merikorttitie 14 täytti keväällä 50 vuotta, talon pyöreitä päästiin juhlimaan syyskuun lopussa.
Asunto-osakeyhtiö Säästöniemi eli Vuosaaren Ulappasaarentiellä sijaitsevat veistokselliset terassitalot rakennettiin 1969–71, joten 50 vuotta tuli täyteen jo muutama vuosi sitten. Koronapandemian vuoksi juhlia päästiin viettämään vasta nyt.
Vuosaaren ensimmäinen kunnallinen päiväkoti, Meritähti, avasi ovensa Isonvillasaarentien päässä 15.11.1971. Meritähti muutti uuteen rakennukseen Kivisaarentie 1:een 6.10.2014. Haastattelimme sekä päiväkodin ensimmäistä että nykyistä johtajaa.
Vuosaaren kulttuurikeskus Vuotalo täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja merkkivuoden juhlinta huipentuu marraskuussa vietettäviin synttäriviikkoihin.
Ensimmäinen Vuosaari-lehti ilmestyi 5.11.1965, joten Vuosaari-lehti täytti juuri 56 vuotta. Artikkelissa on kasa lehdessä olleita mainoksia paikallisaviisin alkutaipaleelta.
Päiväkoti Keula Rastilassa vietti 40-vuotissynttäreitään tiistaina 31.8. Päiväkodinjohtaja Susanna Westerholm kertoo Keulan kuulumisia haastattelussa.
Fastighets Ab Babord Merikorttikuja 6:ssa vietti maanantaina 2.11. 50-vuotisjuhliaan. Merkkipäivää juhlistettiin yhteisellä maljannostolla taloyhtiön pihamaalla.
Vuosaaren Urheilutalon 40-vuotissynttäriviikkoa juhlittiin monenlaisin ohjelmin viikolla 46. Juhlat vetivät paljon väkeä talolle.
Vuosien saatossa vuosaarelaisten yhteishengellä alkuun puhalletusta urheilutalosta on kehkeytynyt monipuolinen kuntoilukeidas. Suunnitelmissa on laajentaa toimintaa edelleen.