Vuosaaren sataman kupeeseen, Ruusuniemen kanavan varteen, on valmistunut Helsingin vesibusseille talvitelakointialue. Helsingin Saaristolaivojen, eli alueen vesiliikenneyrittäjien oman telakan kehittäminen aloitettiin jo vuonna 2003 kaupungin kanssa. – Vihdoinkin, toteaa vuosaarelainen laivuri Hannu Saario Norsö Line Oy:stä tyytyväisenä vesibussien uuteen talvehtimisalueeseen. – Pitkä odottelu on lopultakin saatu hyvään päätökseen. Laskin, että olemme siirtäneet laivoja 25 viimeisen vuoden…
Uutiset
Vuoden Luontokuva -kilpailun lintusarjan voitto Markus Varesvuolle
Monin huomionosoituksin palkittu vuosaarelainen lintuvalokuvaaja Markus Varesvuo kertoo, miten Vuoden Luontokuva -kilpailun lintukuvasarjan palkittu kiiruna-kuva syntyi.
Mistä lisää työpaikkoja Vuosaareen?
Helsingin kaupunginkanslia ja kaupunkiympäristön toimiala järjestivät Vuosaaren alueen yrittäjille tiistaina 23.10. Vuotalossa yrittäjätapaamisen, jossa kerrottiin muun muassa tekeillä olevasta Vuosaaren kaupallisesta selvityksestä. Siinä kartoitetaan elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia ja tilatarpeita Vuosaaressa. – Asukastilaisuuksissa on tullut esiin toiveita työpaikkojen lisäämisestä alueella. Saamamme palaute oli yksi syy elinkeinotoiminnan huomioimiseen. Haluamme kuulla paikallisia yrittäjiä, varsinkin pienyrittäjiä, totesi Vuosaaren asemakaavoituksen tiimipäällikkö,…
Pääkonttori muuttuu opiskelija-asunnoiksi
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 24.10. Rastilankalliossa osoitteessa Retkeilijänkatu 11–15 tonttien sekä katualueiden asemakaavan muutoksen. Pääosin tyhjillään oleva toimitilarakennus (ent. Avaran pääkonttori) muutetaan opiskelija-asuntolaksi ja toimistotalon pysäköintialueena toiminut rakentamaton tontin osa muutetaan asuinkerrostalotonteiksi.
Viikinkien B-juniorit kiekkolegendan opissa
Jääkiekkolegenda Reijo Ruotsalainen ohjasi jäätreenit Viikinkien B-pojille.
Al-Saffulle pronssia potkunyrkkeilyn MM‑kisoista
Vuosaarelainen Noora al-Saffu iski pronssia potkunyrkkeilyn MM-kilpailuissa Italiassa.
Terveysillassa infoa ja palautetta
Vuosaari-toimikunnan sekä Vuosaaren terveysaseman järjestämä terveyspalveluiden asukasilta veti Punakiventien koulun salin täyteen kuulijoita ja kyselijöitä 26.9.2018.
Viikkarit säilyi ja putosi
FC Viikingit/2 jatkaa ensi kaudella jalkapallon miesten Kolmosessa. FC Viikingit/S.C.P sen sijaan putosi ensi kaudeksi Neloseen.
Lukioprojekti etenee
Kaupunkiympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle 2.10.2018 muutetun asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä, joka mahdollistaa uuden, monikäyttöisen lukiorakennuksen rakentamisen Vuosaareen, Tyynylaavantien varteen.
Lisärakentaminen Kallvikintielle hankalaa
Kallvikintien ympäristön täydennysrakentaminen oli Vuosaari-Seuran ja Vuosaari-toimikunnan torstaina 4.10.2018 järjestämän asukasillan aiheena.
Asuntomurrot osuvat lomasesonkeihin
Helsingin poliisin tietoon on tullut kuluvana vuonna jo yli 300 asuntomurtoa. Aivan viime aikoina poliisi on saanut havaintoja mahdollisten murtokohteiden merkkauksista ja muutamista toteutuneista asuntomurroista Pohjois-Helsingin alueella. – Kesä on ammattimaisen asuntomurtotoiminnan kuuminta sesonkia, mutta myös muut loma-ajat ovat niin sanotusti suosittuja. Valtaosa asuntomurroista on muutaman ammattimaisesti toimivan ulkomaalaisen ryhmän tekosia. Ryhmät ovat usein Suomessa…
Vuosaaren metroaseman hissit peruskorjataan
Vuosaaren metroaseman hissit peruskorjataan aseman toimivuuden parantamiseksi. Hissit peruskorjataan siten, että asemalla on muita hissejä käytössä.
Vuosaaren aktiivinen pöhinä Atomirotan Mikon mieleen
Roihuvuoressa asuva Atomirotta-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Mikko Sarjanen, 43, tutustui Vuosaareen jo lapsuudessaan 1980-luvulla, kun hän kävi Vuosaaren uimahallissa ja ala-asteen liikuntapäivinä Roihuvuoresta jään yli hiihtäen lihapiirakalla Rastilassa.
Amiraali – näyttävä vaeltajaperhonen
Amiraaliperhonen on yleinen Vuosaaressa.
Käenpiika – eriskummallinen tikka
Tikkoihin kuuluva käenpiika on omalaatuinen lintu.
Tubettava räppäri Seksikäs-Suklaa uskoo positiivisuuteen
26-vuotias tubettaja, räppäri ja juontaja Seksikäs-Suklaa, oikealta nimeltään Luyeye Konssi, on nykymedian hallitseva hahmo, jonka elämä on kuljettanut Angolasta Suomen Saloon ja sieltä yläasteikäisenä Itä-Helsinkiin.
Kallvik Paola Suhoselle tärkeä paikka
Vuosaari on muotisuunnittelija Paola Suhoselle tärkeä paikka. Varsinkin Kallvik on kulkenut Suhosen elämässä aivan lapsesta saakka.
