Lutikka on syöpäläinen, jota esiintyy yhä useammin myös helsinkiläisissä kodeissa. Matkailu on lisännyt ongelmaa, kun lutikoita päätyy koteihin matkatavaroiden mukana. Lutikoiden leviämistä on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä.
Lutikka on syöpäläinen, jota esiintyy yhä useammin myös helsinkiläisissä kodeissa. Matkailu on lisännyt ongelmaa, kun lutikoita päätyy koteihin matkatavaroiden mukana. Lutikoiden leviämistä on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä.
Artikkeliin on koottu eri toimijoiden maksutonta ja monipuolista liikuntaa eläkeikäisille Vuosaaressa.
Varta vasten verenkeräykseen suunniteltu linja-auto kiertää pääkaupunkiseudulla, ja se tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tavoittaa verenluovuttajia. Bussi tulee myös Vuosaareen.
Helsingin kirjastot ja liikuntapalvelut järjestivät elokuussa kirjastokävelytempauksen, jossa innostettiin ikäihmisiä liikkumaan. Vuosaaren kirjastokävelyitä järjestetään torstaisin kello 11–12.
Influenssa- ja koronarokotukset aloitetaan Helsingissä 6.11.2023. Ajanvaraus aukeaa 26.10. Maisa-palvelussa. Ajanvarausta suositellaan, mutta rokotteet saa myös ilman ajanvarausta.
Uimista ei suositella Ison Kallahden, Marjaniemen ja Rastilan uimarannoilla, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan. Kyseisten uimarantojen vesinäytteistä on löytynyt ajoittain kohonneita suolistoperäisten bakteerien pitoisuuksia.
Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksen toiseen kerrokseen tullut automatisoitu itsemittauspiste otettiin käyttöön huhtikuun alussa. Sen avulla asiakas voi itse mitata useita terveyteen liittyviä asioita ennen vastaanotolle menoa.
Asiakkaat voivat itse käydä ennen vastaanotolle tuloaan mittaamassa itsehoitokuutiossa verenpaineen, sykkeen, happisaturaation, lämmön, painon ja kehon koostumuksen. Lisäksi pisteellä voi mitata suppean EKG:n (sydänfilmin).
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Joel Ketola kertoo, mitä terveysaseman kuulumisia.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 5.10. kahta Vuosaaren terveyspalveluita koskenutta toivomuspontta. Kumpikaan ei menestynyt.
Asiakasraadin tarkoituksena on kaupungin palvelujen kehittäminen ja parantaminen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi 6.9. lausuntonsa kaupunginhallitukselle talousarvioaloitteesta koskien Vuosaaren terveydenhoidon resurssipulan korjaamista vuonna 2023.
Kävijämäärältään Aurinkolahti on Hietarannan jälkeen Helsingin toiseksi vilkkain, varsinkin lapsiperheiden suosiossa oleva uimaranta, mikä näkyy myös rantapelastajien työssä.
Puistopolun peruskoululla pidettiin torstaina 2.6. Vuosaari-toimikunnan järjestämä asukasilta Vuosaaren terveysasioista. Väkeä oli satamäärin paikalla ja keskustelua riitti.
Artikkelissa kerrotaan Vuosaaren terveysaseman kuulumisia.
Vuosaaren neljä valvottua uimarantaa saavat kukin 1–4 rannan ulkopuolella sijaitsevaa tupakkapaikkaa tänä kesänä.
Vuosaaren Urheilutalolla 2,5 vuotta jumppia vetänyt Donata Pennanen, 58, on tuttu esimerkiksi television jumppaohjelmista sekä etenkin Aira Samulinin Rytmikkäät-tanssiryhmän jäsenenä.
Vuosaari-toimikunta järjestää torstaina 2.6. Vuosaaren terveysaseman palveluita koskevan Asukasillan Puistopolun peruskoululla.
Maarit Vierunen (kok.) on tehnyt 16.3. valtuustoaloitteen selvityksen tekemiseksi Vuosaaren terveyspalveluiden mahdollisesta ulkoistamisesta.
Kirkko Helsingissä on tarjonnut tammikuusta lähtien 16–29-vuotiaille walk in -terapiaa nuorten mielen hyvinvoinnin tueksi. Nuori pääsee ammattilaisen juttusille ilman ajanvarausta ja lähetettä. Palvelu on maksutonta.