Vuosaaren rannoilla Aurinkolahdessa ja Kallahdessa on tehty havaintoja kesynoloisesta saukosta, josta ulkoilijat ovat kuvia myös Vuosaari-lehden toimitukseen lähettäneet.
Vuosaaren rannoilla Aurinkolahdessa ja Kallahdessa on tehty havaintoja kesynoloisesta saukosta, josta ulkoilijat ovat kuvia myös Vuosaari-lehden toimitukseen lähettäneet.
Millainen Vuosaari on tulevaisuudessa? Mitä tänne suunnitellaan ja rakennetaan? Millä aikataululla? Millaisia palveluja? Miten täällä liikutaan? Muun muassa tällaisia asioita käsitellään Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Vuosaari-Vartiokylänlahti-tiimin suunnittelijoiden toimittamassa artikkelissa.
Vuosaaren lukiossa vietettiin kohtuullisuusviikkoa viikolla 10. Viikon koordinaattorina toimi lukion biologian lehtori Leena Mäkelä.
Vuosaari-lehteen on tullut kaksi uutta havaintoa mahdollisesta sudesta Vuosaaren alueella.
Yhdysvaltalaisyritys Wing järjesti torstaina 21.3. Vuotalolla keskustelutilaisuuden dronekuljetuksista, jotka alkavat nyt keväällä Vuosaaressa. Yleisöä ja kiinnostusta hanketta kohtaan riitti.
Kaupunginosan kevään toistaiseksi harvinaisin lintu tavattiin sunnuntaina 17.3., kun Helsingin yli itään muuttanut isohaarahaukka havaittiin myös Vuosaaresta.
Potkulautapalvelussa kokeillaan sekä perinteisesti potkittavia että sähköllä toimivia potkulautoja. Kokeilualueena on Vuosaari, johon tulee noin 30 potkulauta-asemaa ja 300 potkulautaa.
Viikinkien C-poikien jääkiekkojoukkue pelasi hienon kauden SM-sarjassa.
FC Viikinkien P05-joukkueen futsal-sarja sujui erinomaisesti jo toisena peräkkäisenä kautena, kun P05/Red voitti P14-sarjan ylivoimaisesti.
Uutta Itä-Helsinkiä -tapahtumassa Itäkeskuksen Stoassa 15.3. esiteltiin alueen ajankohtaisia asemakaavoja ja hankkeita.
Kaupunkiympäristölautakunta otti aikalisän Nuottasaareen kaavaillun mökkikylähankkeen kanssa ja palautti sen uudelleen valmisteltavaksi kokouksessaan 19.3. Ehdotus valmistellaan uudelleen ja samalla mökkikylälle kartoitetaan muuta mahdollista sijaintipaikkaa Helsingissä.
Vuosaaressakin viikolla 11 liikkunut susi saattaa olla sama yksilö, joka tavattiin lauantaina 16.3. Kotkan seudulla. Suurpetotutkija Ilpo Kojola ihmettelee suden tuttavallisuutta ihmisasutuksen keskellä.
Vuosaari pääsee kokeilemaan kehityksen aallonharjalla uutta kotiinkuljetustapaa miehittämättömillä ilma-aluksilla eli droneilla, kun yhdysvaltalaisyritys Wing aloittaa toimintansa keväällä 2019 lähiössämme.
Leijasurfaaja eli kaittaaja ajautui pulaan Kallvikinniemen edustan eteläpuolella sunnuntai-iltapäivänä 17.3.
ataman vilkas vuosi 2018 päättyi rahtiliikenteen puolella uusiin ennätyslukemiin. Myös laivamatkailu oli edelleen vilkasta, ja Helsingin asema Euroopan vilkkaimpana ulkomaanliikenteen matkustajasatamana säilyi.
Bonava Suomi Oy allekirjoitti perjantaina 22.2. Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen, jolla Bonava ostaa Vuosaaresta noin 32 000 kerrosalaneliömetriä rakennusoikeutta tavoitteenaan rakennuttaa alueelle omistus- ja vuokra-asuntoja sadoille uusille asukkaille.
Vuosaarenlahdelle ankkuroitu troolari oli upota viikon 10 loppupuolella.
FM Matti Liponen valittiin vuoden 2018 vuosaarelaiseksi maanantaina 11.3. Vuotalon kahvila Pokkarissa järjestetyssä tilaisuudessa. Lisäksi Vuosaari-Säätiö palkitsi kunniamaininnalla rehtori Liisa Winbergin.
Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan vientikuljetusten tarpeisiin rakennettu logistiikkaratkaisu kuuluu suomalaisen teollisuuden tehokkaimpiin. Tehtaan ja Vuosaaren sataman välisissä rautateiden sellukuljetuksissa on ylitetty miljoonan tonnin raja.
Jalkapalloseura FC Viikingeillä on noin 150 tyttö- ja naispelaajaa liki kymmenessä joukkueessa. Tyttöpuolen vastaavana on toiminut sekä pelaajana että valmentajana kansainvälisesti meritoitunut vuosaarelainen Anne Parnila, 51.