Siipirikkoinen Viikingit hävisi ensimmäistä kertaa vuonna 2024.
Siipirikkoinen Viikingit hävisi ensimmäistä kertaa vuonna 2024.
153:n Vuosaari Golf Oy:n osakkaan ja heitä lähellä olevien tahojen muodostama ryhmittymä on ostanut kaikki GoGolf Oyj:n omistuksessa olleet Vuosaari Golf Oy:n osakkeet konkurssipesältä.
Viikingit esitti sarjajumboa vastaan normaalia verkkaisempia otteita, mutta kukisti NKV:n voittomaalikisassa ja venytti voittoputken neljään otteluun.
Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkueen vuosi 2024 starttasi hienosti kolmella kolmen pisteen voitolla.
HJK:n naisten edustusjoukkueen sekä Suomen nuorisomaajoukkueiden puolustaja Helmi Raijas, 18, on ollut vuosaarelainen koko elämänsä eli vuodesta 2005. Hänet valittiin joulukuun alussa Suomen lupaavimmaksi nuoreksi jalkapalloilijaksi.
Viikinkien jääkiekkojoukkue päätti kautensa tappiollisissa merkeissä.
Viikinkien jääkiekkoviikonlopusta jäi kahdesta pelistä käteen yhteensä vain piste.
Viikingit pelasi menneenä viikonloppuna yhden vierasottelun Sipoossa, kun kotijoukkue Wolf isännöi sarvipäitä.
Kolme keppihevosharrastajaa, Mediha Al Assil, Pinja Nordlin ja Alice Salmi kertovat keppariharrastuksestaan.
Viikingit pelasi jälleen yhden jääkiekko-ottelun viikonloppuna, kun sarjan kärkipaikkaa pitävä Hyvinkään Jää-Ahmat vieraili Vuosaaressa perjantaina 24.11.
Viikkareiden voittoputki on kasvanut jo viiden ottelun mittaiseksi.
Vuosaarelaisen jalkapalloseura FC Viikinkien kasvatti Eva Nyströmin, 23, kausi tukholmalaisen Hammarby IF:n riveissä päättyi riemukkaissa tunnelmissa, sillä joukkue voitti Ruotsin pääsarja Damallsvenskan. Alkukesästä Hammarby voitti Ruotsin cupin.
Viikinkien viime viikonlopun ainoa jääkiekko-ottelu pelattiin perjantaina 10.11. Vuosaaressa Aimo Mäkinen Areenalla, jonne vieraaksi saapui HaKi Lohjalta.
Viikingit pelasi kaksi miesten jääkiekon 2. divisioonan vierasottelua viikonloppuna, kun lauantaina 4.11. joukkue kohtasi viime kauden mestari Jäähongan Espoosta ja sunnuntaina 5.11. Klaukkalan KHT:n.
Lauantaina 28.10. kamppailtiin shukokai karaten junioreiden SM-mitaleista Kotkassa. Helsingin Shukokaista osallistujia oli viitisentoista ja tuliaisina Vuosaareen oli viisi mitalia.
Vuosaaren liikuntapuiston ulkokuntosalin laitemäärää lisätään. Uudet laitteet monipuolistavat harjoittelua sekä mahdollistavat useamman henkilön samanaikaisen ulkokuntosalin käytön.
Viikingit kävi lauantaina 28.10. Kellokoskella pelaamassa viime viikon ainoan pelinsä kohdatessaan Kellokosken Alun (KelA).
Suomen suurin golfalan toimija GoGolf Oy jätti lokakuun lopussa konkurssihakemuksen. Vuosaari Golfissa tilanteeseen suhtaudutaan kuitenkin optimistisesti.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen eli Helmareiden lokakuun UEFA Nations League -otteluihin on valittu kaksi FC Viikinkien kasvattia: ruotsalaista Hammarby IF:ää edustava Eva Nyström ja Italian Sampdoriassa pelaava Nora Heroum.
Viikingeillä oli vaikeaa kotipelissään.