Vuosaaren luonto -palstalla kerrotaan lintujen talviruokinnasta.
Vuosaaren luonto -palstalla kerrotaan lintujen talviruokinnasta.
Vuosaaressa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt laulaja-lauluntekijä Sami Karun kolmas levy Varjot ja valot julkaistiin loppuvuodesta 2021. Albumilla on myös Vuosaaresta kertova kappale.
Lukijan kuvassa on jäätaidetta lumisessa Aurinkolahdessa.
Lux Helsinki loi lumeen peittyneeseen kaupunkiin valotaiteella myös Vuosaaren Vuotalolla.
K-Lataus avasi loppuvuodesta 2021 sähköautojen suurteholatausaseman kauppakeskus Columbukseen.
Vanhoissa kuvissa on Rastilan leirintäalue 1970-luvulla.
Isonvillasaarentiellä paloi henkilöauto täysin aamuyöllä lauantaina 1.1. Autossa tapahtui ilmeisesti myös jonkinlainen räjähdys. Poliisi epäilee paloa tahallisesti sytytetyksi.
Infektiopotilaiden paluu omille terveysasemilleen sekä koronatilanteen pahentuminen ovat vieneet paljon resursseja Vuosaaren terveysaseman muusta perustyöstä loppuvuoden 2021 ajan. Ylilääkäri Aino Rubini kertoo terveysaseman loppuvuodesta ja ensi vuoden suunnitelmista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta antoi vuoden 2021 viimeisessä kokouksessaan lausunnon kaupunginhallitukselle Rastilan leirintäalueen jatkosta.
Lions Club Vuosaaren järjestämän Vuosaaren paras paikka -valokuvauskilpailun palkinnot on jaettu. Palkitut kuvat on myös ikuistettu mukeihin. Artikkelissa on esitelty kaikki neljä palkittua kuvaa.
Lukijan kuvassa tönöttää tilhi talven keskellä.
Merilahden peruskoulun oppilaat ideoivat syksyn 2021 aikana kampanjan, jossa kannustetaan antamaan ympäristölupauksia vuodelle 2022.
Vuosaari-Säätiö, Vuosaari-Seura ja Vuosaari-toimikunta ovat jättäneet muistutuksen ns. Villenkallion asemakaavaehdotuksesta.
Vuosaarenhuippu valittiin kuuden finalistin joukkoon Vuoden Ympäristörakenne -kilpailussa. Voittaja julkistetaan helmikuussa.
Lions Club Helsinki/Soihdut on osallistunut tänäkin jouluna hyväntekeväisyyteen myymällä joulukuusia ja lahjoittamalla ruokalahjakortteja.
Siivoustalkoilla on saatu siivottua 260 kilometriä Helsingin rantaa eli kaksi kertaa kaupungin 130 kilometrin mittaisen Itämeren rantaviivan verran muutamassa vuodessa.
Vuosaari-Seuran tukikohdan Sjökullan torpan pihapiirin koivu, tammi ja ruusupensas ovat saaneet joulukoristeita oksilleen.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 19.–20.12. oli Merikorttikuja 2:ssa ja Purjetiellä varastettu autoista lisävalojen valopalkkeja.
Vuosaaren Vihreiden syyskokous pidettiin 15.12. Kokouksessa muun muassa valittiin yhditysksen hallitus.
Vuosaaren ensimmäinen kunnallinen päiväkoti, Meritähti, avasi ovensa Isonvillasaarentien päässä 15.11.1971. Meritähti muutti uuteen rakennukseen Kivisaarentie 1:een 6.10.2014. Haastattelimme sekä päiväkodin ensimmäistä että nykyistä johtajaa.